Varsinkin keväisin linnun huutaessa ja etsiessä pesäkoloa ympäri asuntoa voi tuntua, että unelmalintu olisi hiljainen ja istuisi kiltisti paikoillaan. Mutta miten rauhallista tai ”kilttiä” papukaijaa olisi realistista odottaa?

Yleensä puhuttaessa käyttäytymisongelmista puhutaan siitä, miten eläimen käyttäytyminen (tai usein toiminta, jos olemme tarkkoja termeistä) aiheuttaa ihmiselle ongelmia. Papukaija huutaa, puree tai pakenee häkkiin laitettaessa. Joskus voi tuntua, että olisi helpointa, jos lintu vain istuisi tyytyväisenä paikoillaan huutamatta tai rikkomatta paikkoja.

Papukaija (kuten moni muukaan lemmikkinä oleva eläin) ei kuitenkaan lähtökohtaisesti ole tällainen. S.G. Friedman ilmaisee asian niin, että ”eläimet on rakennettu toimimaan, ei olemaan paikoillaan, ja vastuullamme on rohkaista tätä toimintaa”. Eläinten on luonnossa oltava kiinnostuneita ympäristöstään ja tutkittava sitä, jotta ne löytäisivät esimerkiksi ruokaa. Usein jo tällainen toiminta itsessään tuottaa niille mielihyvän tunteen. Tällaisia lajityypillisiä käyttäytymismalleja on erilaisia, ja monet niistä eivät sovi yhteen sen kanssa, että lintu istuisi päivät pitkät paikoillaan.

Aina ei voi tietenkään sanoa, että kyseessä on jokin ongelma, jos lintu istuu pidempiä aikoja paikoillaan. Uusi lintu ei välttämättä vielä ole kotiutunut uuteen ympäristöönsä ja on luonnostaan varovainen. Eri yksilöillä ja lajeilla on eroja, samoin nuoremmat linnut ovat usein aktiivisempia kuin vanhemmat. Papukaijoilla on myös päivän aikana erilaisia aktiivisuuden jaksoja ja joskus se lepää. Keväisin lintu taas saattaa etsiä pesäkoloa aktiivisemmin. Tarkempaa analyysiä varten pitäisi pystyä tarkkailemaan linnun käyttäytymistä hetki ja tuntea hieman sen historiaa sekä esimerkiksi sitä, miten lintua on käsitelty aikaisemmin.

On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että aina mahdolliset ongelmat eivät näy tilanteina, jotka ihminen tulkitsisi käyttäytymisongelmana: päivät pitkät paikoillaan istuvaa papukaijaa on helppo pitää ”kilttinä” tai ”rauhallisena” lintuna. Se istuu rauhallisena paikoillaan, käy syömässä ja sukii. On kuitenkin mahdollista, että esimerkiksi pitkää jatkunut virikkeiden puute saa aikaan apaattisuutta eläimessä. Huutamisen tai nyppimisen sijaan (jotka on helppo tulkita ongelmiksi) on mahdollista, että eläin ei vain enää esitä lajityypillistä käyttäytymistä.

Harvemmin kyse on siitä, että jokin papukaija tykkäisi vain istua pitkiä aikoja tekemättä mitään. Virikkeellistäminen on kuitenkin paljon muutakin kuin leluja: siihen liittyvät niin ympäristön vaihtelevuus kuin sosiaaliset suhteetkin. Sitä ovat mm. ympäristön tutkiminen, lelujen rikkominen, ruoan kaivaminen esiin tai omistajan kanssa temppujen harjoittelu. Vaihtoehtoja varmasti löytyy jokaisen linnun aktivointiin.

Yksilöiden ja lajien eroista huolimatta on hyvä muistaa Friedmanin kommentti: ”Eläimet on rakennettu toimimaan, ei olemaan paikoillaan”. Papukaijalle on luonnollista tutkia paikkoja: jo pelkästään tämä on sen kannalta mielekästä tekemistä, varsinkin jos omistaja pystyy tarjoamaan vaihtelevia ympäristöjä. Sille on luonnollista nakerrella palikoita ja muita esineitä sekä ”leikkiä” eri tavoilla saatavilla olevien esineiden kanssa. Omistajina vastuullemme jää mahdollistaa tätä toimintaa riittävällä määrällä erilaisia virikkeitä.

• Artikkeli Papukaijasta ei ole koriste-esineeksi käsittelee virikkeellistämisen merkitystä
• WPT:n sivuilta kohdasta Behavior and enrichment löytyy mielenkiintoinen pdf-tiedosto ”Parrot Enrichment Activity Book Version 2.0”, joka käsittelee virikkeellistämistä kattavasti ja antaa paljon ideoita tätä varten.