Taas vähemmän yllättäen eräässä Facebook-ryhmässä haukuttiin Lemmikkilinnut Kaijuli ry yhdistyksenä ja meidät yhdistyksen aktiivit fanaatikoiksi. Tätä on jo tapahtunut sillä suunnalla pidempäänkin, joten en näitä viitsinut pahemmin noteerata. Nyt kuitenkin sain ajatuksen kirjoitella aiheesta tänne blogiin, pitkästä aikaa.

Kaijuleita syytettiin taas siitä, että ihmisiä potkitaan foorumilta pois ja viestejä poistetaan ja muokkaillaan oman mielen mukaan, jos asiasta ollaan eri mieltä. Suoraan sanottuna tämä on täyttä soopaa. Yhdistyksen foorumilta löytyy paljon  keskusteluja, joissa on saanut olla ihan vapaasti eri mieltä. Viestejä ei ole muokattu tai poistettu, elleivät ne ole olleet selvästi asiattomia tai tarkoituksellisen provosoivia. Eikä käyttäjää ole estetty foorumilla. Mutta jos esittää kiistanalaisen väitteen, kannattaa varautua siihen, etteivät ihmiset sitä suoralta kädeltä hyväksy, vaan perustellusti kertovat olevansa eri mieltä. Joku voi tämän tietenkin mieltää teilaamiseksi. Ystävällinen voi (ja pitää) olla, mutta aina löytyy joku, joka tästä huolimatta vetää herneen nenään ja kokee, että hänet häädetään pois. Vaikka asia ei näin ole.

Mutta itse asiaan. Olen toistuvasti saanut kuulla olevani fanaatikko, koska en hyväksy kaikkien ihmisten mielipiteitä joissain tietyissä lintujen hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä.

Tähän voin vastata vain yhdellä tavalla: jos rationalistinen ja todisteisiin pohjautuva eläinten hyvinvoinnin edistäminen tekee minusta fanaatikon, niin sitten olen fanaatikko. Ja ylpeä siitä.

Kaikki mielipiteet eivät ole samalla linjalla. Tyypillisin esimerkki on se, että vaikka miten haluaisit uskoa maapallon olevan littana, lienee turha odottaa, että muut ihmiset hyväksyisivät tätä näkemystä (tai tässä tilanteessa edes ottaisivat sitä tosissaan).

Jos kyseessä on selvästi ja todistetusti linnun hyvinvointiin vaikuttava seikka, en  hyväksy toista esitettyä näkökulmaa yhtä hyväksi vaihtoehdoksi, elleivät todisteet selvästi tue tätä. ”Todiste” ei tässä tilanteessa tarkoita yhden harrastajan mielipidettä tai kokemusta. En myöskään pohjaa näkökulmaani pelkästään omiin kokemuksiini tällaisissa tilanteissa.

Otetaan muutaman otteeseen vääntöä aiheuttanut esimerkki: pitäisikö koukkunokille syöttää ruoansulatushiekkaa? Suoralta kädeltä voin sanoa kolme seikkaa, joiden pohjalta sanon, että ei pidä:

1. Papukaijojen fysiologian ymmärryksen pohjalta voimme sanoa, ettei sen pitäisi olla tarpeellista.
2. Tutkimuksissa on havaittu, ettei pitkäkään aika ilman ruoansulatushiekkaa (ainakin 5 vuotta) ole aiheuttanut papukaijoilla mitään ruoansulatusongelmia.
3. Eläinlääkäreiltä on tullut anekdoottisia todisteita siitä, että joillakin papukaijoilla ruoansulatushiekka on aiheuttanut kuputukoksen.

Ruoantulatushiekasta ei siis ole todisteiden mukaan hyötyä, siitä voi olla haittaa ja esimerkiksi ”Avian Medicine – Principles and Application” -kirjassa tämän käyttöä ei suositella. Jos haluaisit vakuuttaa minut muusta, joutuisit esittämään melko vahvat todisteet tästä. Muuten tulen väittämään asiasta vastaan ja sanomaan, ettei lähestymistapa, jossa papukaijalinnulle annetaan ruoansulatushiekkaa, ole sen hyvinvoinnin kannalta hyvä vaihtoehto.

Tässä voidaankin hyvin soveltaa rationalistisen skeptismin (ja oikeastaan tieteenharjoittamisen) yhtä yleiseltä vaikuttavaa periaatetta:  ”Extraordinary claims require extraordinary evidence”.

Pohjaan muutkin näkökulmani tällaiseen logiikkaan. Oma hierarkiani tiedon luotettavuuden suhteen muodostuu yleensä seuraavasti:

1. Laadukkaissa tieteellisissä tutkimuksissa hankittu tieto (mieluiten useampia, kuin yksi tutkimus)
2. Edellisen puuttuessa kokeneiden ammattilaisten tarjoama hyvin perusteltu tieto (jotka pohjaavat näkemyksensä tieteelliseen tietoon, kun mahdollista)
3. Edellisten puutteessa luottamieni kokeneiden harrastajien tarjoama hyvin perusteltu tieto (jotka edelleen pohjaavat omat näkemyksensä edellisiin kohtiin, jos mahdollista)
4. Omat kokemukseni

Joskus kysymystä voi tietenkin lähestyä riski-hyöty-analyysin näkökulmasta: jos asiasta ei ole mitään hyötyä linnun tai omistajan kannalta, mutta siitä on hieman haittaa, en yleensä sitä suosittelisi.

Joidenkin asioiden kohdalla voidaan käydä arvopohjaista keskustelua. Väitän, että voimankäyttö papukaijan koulutuksessa on vapaaehtoisuuteen verrattuna huonompi vaihtoehto. Pohjaan tämän näkemykseni kaikkiin edellä esitettyihin kohtiin. Mutta koska emme pysty aina suoraan sanomaan, miten hyvin papukaija tietyllä hetkellä voi, ei ole mahdollista sanoa, että pieni voimankäyttö tietyssä tilanteessa saisi sen voimaan huonosti (vaikka ei olisikaan hyvinvoinnin kannalta optimaalinen lähestymistapa).

Tällaisessa tilanteessa pitäisi käydä arvopohjainen keskustelu siitä, onko meillä velvollisuus käyttää lemmikkien kanssa toimiessamme sen kannalta mahdollisimman hyviä menetelmiä. Itse olen sitä mieltä, että ottaessamme papukaijan kaltaisen villieläimen kotiimme meillä on velvollisuus hoitaa sitä mahdollisimman hyvin.

Useimmiten kysymys ei ole arvopohjaisesta valinnasta, vaan selvästä hyvinvointiin vaikuttavasta seikasta. Jos huomaan kirjoituksestasi foorumilla tai Facebookissa, että teet jotain, joka heikentää lemmikkilintusi hyvinvointia, tulen huomauttamaan asiasta. Asiallisesti ja osaamiseni pohjalta mahdollisimman ystävällisesti (yritän jopa käyttää hymiöitä parhaani mukaan). Mutta tulen silti huomauttamaan asiasta. Ja taustalla on juuri aikaisemmin esitetyllä tavalla muodostettu mielipide.

Jos jonkin seikan puolesta ei ole vahvoja todisteita, en myöskään puolusta sitä näkemystä yhtä vahvasti. Yksi mielenkiintoinen kysymys on omenan siementen syanidi. Tiedämme, että niistä löytyy pieni määrä syanidia, mutta en tiedä, onko tämä määrä vaarallista papukaijoille. Yksi kunnioittamani asiantuntija, Havajilla asuva kasvattaja E.B. Cravens on sitä mieltä, että riskiä ei ole. Mutta koska omenan siementen syöttäminen ei ole millään tavalla tarpeen papukaijan kannalta, odotan vielä lisätodisteita ennen, kuin harkitsen kokonaisten omenien tarjoamista omille linnuilleni.

”… jos me harrastajat emme pyri edistämään todisteisiin pohjautuvia, hyvinvoinnin kannalta parhaita toimipiteitä, voi näiden eläiten pidolle olla hankala saada muun yhteiskunnan hyväksyntää.”

Mielenkiintoisen (ja hieman huolestuttavan) näkökulman asiaan tuo myös se, että jos me harrastajat emme pyri edistämään todisteisiin pohjautuvia, hyvinvoinnin kannalta parhaita toimipiteitä, voi näiden eläiten pidolle olla hankala saada muun yhteiskunnan hyväksyntää. Jos pystymme perustelemaan toimintatapojamme todisteiden valossa hyvinvointia parhaiten edistävinä, olemme paljon paremmassa asiassa esimerkiksi keskusteltaessa eläinsuojelulakiasioista.

Mutta on täysin selvää, että puhuttaessa niinkin tunteita herättävästä asiasta, kuin lemmikeistä ja niiden hyvinvoinnista, mikä tahansa hyvinvointia oikeasti ja laajasti edistävä toiminta tulee suututtamaan joitain ihmisiä. Onneksi olen hiljalleen kehittänyt hieman paksumpaa nahkaa, joten alussa esittämäni keskustelut eivät juurikaan enää häiritse minua itseni kannalta. Näiden ihmisten omistamien lintujen hyvinvointiin en ota kantaa, koska en tiedä, miten niitä pidetään.