Mikä on ”käytetyn” papukaijan hinta?

Teksti:

Mikä on ”käytetyn” papukaijan hinta?

Teksti:

Papukaijojen hinta on kaksiteräinen miekka: toisaalta liian alhainen hinta voi houkuttaa ostajia, jotka päättävät ostosta ilman isompaa harkintaa. Toisaalta liian korkea hinta vaikeuttaa hyvän kodin löytämistä (sekä yleisellä tasolla myös innostaa arveluttavasti toimivia tahoja tuomaan lintuja maahan mistä sattuu ja myymään niitä ylihintaan).

Uutta kotia etsivän papukaijan hintakin on monesti aiheuttanut harmaita hiuksia. Valitettavan usein myyjä pyytää linnusta samaa hintaa, kuin on siitä maksanut itse (ja valitettavan usein tämänkin on ollut pahasti ylihintainen). Siitäkin huolimatta, että linnulla saatta olla jotain käyttäytymisongelmia tai jopa sairauksia (usein johtuen huonosta ruokavaliosta).

Pahimmassa tapauksessa myyjä on yrittänyt väkisin saada rahaa selvästi sairaasta linnusta, jolla ei välttämättä olisi kuin pari vuotta edessä, vaikka olisi vointu saada hyvän kodin hoitamaan lintua viimeisiksi vuosiksi, jos olisi antanut sen ilmaiseksi.

Kohtuuttoman kovan hintapyynnön hintana onkin usein se, että kukaan yhtään kokeneempi tai asioihin perehtyvä harrastaja ei lintua harkitse. Tuloksena voi olla ongelmatapaus, joka päätyy kokemattomalle harrastajalle ja seurauksena on suuri pettymys ongelmien takia.

Myyjän olisi syytä ymmärtää, että vanhemmasta linnusta ei yksinkertaisesti saa niin suurta summaa rahaa, kuin siitä on joskus maksanut, varsinkin jos on itse maksanut esim. jollekin eläinkaupalle siitä selvää ylihintaa. Ja varsinkin, jos lintu on esimerkiksi elänyt huonommalla ruokavaliolla pidempään tai sitä on käsitelty huonosti. Tärkeimmän tavoitteen ei pidä olla yrittää saada linnusta omiaan pois, vaan tärkein tavoite pitäisi olla aina löytää hyvä koti. Jos itse joutuisin luopumaan linnuistani, en välittäisi siitä, saisinko niistä yhtään rahaa, kunhan löytäisin niille hyvän kodin.

Hintaa tärkeämpää olisikin keskittyä siihen, että löytää linnulle mahdollisimman pysyvän ja hyvän kodin. Tai vaihtoehtoisesti luovuttaa linnun Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n sijoitusringille, joka etsii linnulle hyvän kodin.

Kirjoittaja:

Jarmo on Papukaija.fi-sivuston perustaja ja ylläpitäjä. Hän on Nurmijärvellä asuva lintuharrastaja, joka yrittää parhaansa mukaan auttaa suomalaisia lintuharrastajia jakamalla tietoa. Jarmo toimii tällä hetkellä myös Suomen eksoottisten eläinten harrastajayhdistysten liitto ry:n puheenjohtajana ja Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n hallituksessa.

Vastaa

Roskapostin esto *