Luku 3: Papukaijalajin valinta

3. Papukaijalajin valinta

Olet päättänyt hankkia itsellesi papukaijan, mutta nyt pitäisi valita oma laji. Ensiksi kannattaa heittää romukoppaan lukemasi luonne-esittelyt, sillä nämä ovat usein vain kasvattajien mainospuhetta eikä niillä ole mitään tekemistä lajin todellisen käyttäytymisen kanssa. Tässä luvussa käydään läpi muutamia tärkeitä huomioitavia asioita, kun valitset omaa lajiasi.

Papukaijalajeja kuvaillaan yleensä ympäripyöreillä termeillä: ystävällinen, seurallinen, leikkisä, tunteellinen, oman arvonsa tunteva jne. Nämä eivät kuitenkaan kerro mitään, vaan ovat usein vain omistajan antamia leimoja linnulle. Usein ne pohjautuvat enemmän yksilön oppimis­historiaan kuin lajityypilliseen käyttäytymiseen. Samoja kuvauksia käytetään lähes kaikista lajeista. Pahimmillaan jotkin kuvaukset, kuten miellyttämishaluinen tai helposti ihmiseen leimautuva, voivat luoda vääriä odotuksia.

Millä tavalla käyttäytyy esimerkiksi ”tunteellinen” lintu? Luultavasti jokainen ihminen antaisi tälle oman määritelmänsä.

Lajia valitessasi kannattaa myös huomioida, että Suomesta löytyy vain kourallinen papukaijojen kasvattajia ja monia lajeja ei edes kasvateta Suomessa. Joskus ainoaksi vaihtoehdoksi jää linnun tuominen ulkomailta.

Yksilöillä on eroja

Erot yksilöiden välillä ovat yleensä suurempia, kuin keskimääräiset erot eri lajien välillä. Yksilöiden ”luonteissa” on eroja: yksi poikanen voi tehdä ihmiseen tuttavuutta rohkeasti, kun toinen pysyttelee kaukana. Nämäkään erot eivät kuitenkaan merkitse paljoa, sillä tärkeintä on linnun oppimishistoria: ”rohkea” ja ”ulospäin suuntautunut” lintu voi olla saanut hyviä kokemuksia erilaisista tilanteista, kun taas varauksellisesti ihmisiin suhtautunut lintu ei välttämättä ole saanut tavata paljon ihmisiä.

Monet ovat tottuneet miettimään, mikä koirarotu sopisi kenellekin parhaiten. Koiria on kuitenkin jalostettu niin erilaisiin tarkoituksiin (työkoira, metsästyskoira, seurakoira jne), että samanlaisia eroja ei kannata odottaa eri papukaijalajien väliltä. Yksilöllisten erojen takia on monesti vaikea tai jopa mahdoton sanoa, että tietty laji sopisi juuri tiettyyn kotiin. Yleensä paras vaihto­ehto onkin valita laji, jolle pystyy sen vaatimusten pohjalta tarjoamaan hyvän kodin ja jonka olemus miellyttää itseä.

Linnun koko

Lajin fyysisen koon tulisi olla merkittävä tekijä valittaessa lajia. Iso lintu vaatii enemmän tilaa – suuremman häkin ja enemmän tilaa lentää. Ison papukaijan kanssa käytännössä kaikki on isompaa: sotku, meteli, lelujen ja tarvikkeiden hinta sekä tuhon määrä, jos lintu päättää tuhota jotain. Älä hanki liian isoa papukaijaa liian pieneen tilaan! Papukaijaa ei voi verrata esimerkiksi samanpainoiseen koiraan, sillä lähes metrin pituinen lintu vaatii paljon tilaan lentääkseen eikä sovi tavalliseen kerrostaloasuntoon.

Linnun fyysinen koko on merkittävä tekijä lajia valittaessa: iso lintu vaatii paljon tilaa ja suurimmat eivät välttämättä mahdu kerrostaloasuntoon.

Kookkaimpia saatavilla olevia – ja monien mielestä myös näyttävimpiä – papukaijoja ovat suuret arat, kuten sinikelta-ara. Maa- ja metsätalousministeriön häkkikokosuositusten mukaan ne vaatisivat vähintään kolmen neliömetrin häkin, mutta usein paras vaihtoehto on kokonaan oma huone. Tämän lisäksi siirtyminen orrelta metrin päähän toiselle on vain pieni hyppy tällaiselle lajille, kun esimerkiksi neitokakadulle se on jo pieni lentopyrähdys.

On olemassa paljon lajeja, joilla sanotaan olevan ”ison” papukaijan luonne pienessä koossa. Tästä esimerkkejä ovat muun muassa Poicephalus-suvun edustajat, joille riittävien tilojen järjestäminen on huomattavasti helpompaa, mutta jonka mukana saa ”ison” papukaijan luonteen, haasteet ja äänenkäytön.

Moniin pienempiin papukaijalajeihin voi luoda saman­kaltaisen suhteen, kuin isompaankin lintuun. Niille pystyy kuitenkin luomaan rajoitetussa tilassa paremmat olosuhteet ja helpommin hankkimaan seuraksi toisen linnun. Esimerkiksi neitokakadu voi olla sosiaalinen lemmikki, joka voi laji­toverien lisäksi viihtyä ihmisseurassa ja jolle on mahdollista opettaa erilaisia temppuja.

Senegalinkaija orrella

Jos haluat ”ison papukaijan”, mutta kotonasi ei ole reilusti tilaa, järkevä vaihtoehto voi olla senegalinkaijan kaltainen pienikokoinen, mutta täysin ison papukaijan luonteella ja haasteilla varustettu lintu. Pienemmälle linnulle voi helpommin tarjota hyvät tilat.

Yksi vai useampi papukaija?

Voi vaikuttaa houkuttelevalta hankkia vain yksi papukaija, jotta se kiintyisi ihmiseen ja olisi seurallisempi lemmikki. Onkin yleistä, että harrastaja hankkii aluksi yhden papukaijan ja myöhemmin tälle seuraa. On mahdotonta sanoa, miten onnellinen lintu voi olla (onnellisuuden ja hyvinvoinnin määrittely jo itsessään on haastavaa), jos sillä on vain ihminen seuranaan, mutta lajikumppani on merkittävästi parempi vaihtoehto. Papukaija tarvitsee seuraa, sillä yksikään Suomessa lemmikkinä elävä laji ei elä yksin luonnossa. Varsinkin ilman lajitoveria elävä lintu on seuralemmikki, jonka tulee saada osallistua perheen arkeen ihmisten ollessa kotona. Lajitoverin kanssa tai parvessa elävä yksilö voi pärjätä myös ilman ihmisseuraa.

Tyypillisesti lajikumppani on paras vaihtoehto seuraksi. Jotkin käsinruokitut yksilöt voivat muodstaa poikkeuksen ja vaatia enemmän harkintaa.

Luonnossa papukaija on parvensa tai kumppaninsa kanssa usein ympäri vuorokauden, joten esimerkiksi kymmenen tunnin työpäivän viettäminen yksin on linnulle pitkä aika. Jos hankit samoilta emoilta useamman linnun, pidä huoli, että ne ovat samaa sukupuolta. Sisaruksia tai lähisukulaisia ei saa päästää pesimään keskenään ja vastuuntuntoisen kasvattajan ei tulisi myydä tällaista paria.

Kahden papukaijan omistajan ei tarvitse pelätä, että linnut villiintyisivät. Jos linnuille ei muodostu syytä pelätä ihmistä ja niille annetaan miellyttäviä kokemuksia vuorovaikutuksesta ihmisen kanssa, ei niille synny tarvetta pyrkiä ihmistä karkuun.

Uuden papukaijan hankkimista kannattaa kuitenkin harkita huolella, sillä se ei ole ihme­ratkaisu käyttäytymisongelmiin. Oikein tehtynä se todennäköisesti parantaa yksinäisen papukaijan elämän­laatua, mutta esimerkiksi useamman vuosikymmenen yksin ihmisten kanssa ollut papukaija ei välttämättä hyväksy lajikumppania.

Toisen linnun kanssa on hyvä varautua siivoamisen määrän, tilantarpeen ja metelin lisään­tymiseen. Tarvitset myös toisen, riittävän ison häkin tai häkin, jonka saa jaettua keskeltä kahteen riittävän suureen osaan. Pienempien lajien yksilöitä voi joskus totuttaa toisiinsa samassa riittävän suuressa häkissä, mutta kaksi häkkiä on turvallisempi vaihtoehto. Isommille papukaijoille kaksi häkkiä on käytännössä välttämättömyys. Myöhemmin ne voi siirtää asumaan samaan häkkiin, jos kyseessä on riittävän suuri häkki ja linnut tulevat keskenään toimeen.

Käsinruokitut papukaijat ovat joskus erikoistapauksia. Vaikka käsinruokintaa ei suositellakaan, käsinruokittuja lintuja on ajoittain myynnissä. Tällainen yksilö, joka ei täysin ymmärrä ­olevansa papukaija, ei välttämättä osaa arvostaa lajitoverin seuraa. Voi olla, että seuran hankkiminen tällaisellekin linnulle auttaa, mutta erityisesti isojen papukaijojen kohdalla se on tehtävä varovasti: käsinruokittu papukaija voi nähdä uuden linnun kilpailijana. Tosin laji- ja yksilökohtaisia eroja löytyy, ja esimerkiksi käsinruokitut neitokakadut tulevat isoja käsinruokittuja papukaijoja todennäköisemmin toimeen keskenään.

Neitokakadut sukimassa toisiaan

Ihminen ei voi korvata täysin lajityypillisesti käyttäytyvää papukaijaa toisen seurana. Kuvassa kaksi neitokakadua sukimassa toisiaan.

Eri lajien edustajat yhdessä

Yksi yleinen kysymys keskustelufoorumeilla vaikuttaa olevan se, että voiko n-lajin kanssa pitää x-lajin edustajaa. Yksinkertainen vastaus on, että parasta seuraa linnulle on lajitoveri. Poikkeuksiakin voi löytyä, mutta ennakkoon ei voi tietää, miten asiat sujuvat. Papukaijan seurantarve voi olla niin suurta, että se hyväksyy kaverikseen toisenkin lajin edustajan, mutta joskus tällaiset järjestelyt voivat aiheuttaa ongelmia.

Läheskään kaikkia lajeja ei voi pitää edes samassa häkissä. Erityisesti tämä koskee tilanteita, joissa lajeilla on paljon kokoeroa: isompi lintu voi nokallaan tehdä pahaakin jälkeä, vaikkei yrittäisikään tappaa toista. Joskus tosin undulaatit ja neitokakadut viihtyvät samassakin häkissä, mutta käytännössä tämä vaatii suuren lentohäkin, jotta se olisi varmasti turvallista.

Parasta seuraa linnulle olisi lajitoveri.

Poikkeuksena vaikuttaisivat olevat jotkut saman heimon lajit. Esimerkiksi amatsonit viihtyvät usein toistenkin amatsonien seurassa ja isot kakadut toisten isojen kakadujen seurassa. Tosin tässäkin kannattaa pitää järki mukana: yli 40 cm kokoista jauhoamatsonia ei kannata pitää samassa häkissä hieman yli 20 cm kokoisen valko-otsa-amatsonin kanssa. Muutenkin turvallisinta on aloittaa eri häkeillä ja miettiä tilannetta rauhassa.

Lajikohtaisia huomioita ja varoituksia

Usein harrastajat varoittelevat tiettyjen lajien haastavista ominaisuuksista. Yksilöllisistä eroista huolimatta nämä varoitukset kannattaa ottaa tosissaan. Nämä ovat kuitenkin yleistyksiä ja eroja eri yksilöiden väleillä on aina. Lisäksi lintu muuttaa käyttäytymistään, jos kokee sen omalta kannaltaan edullisemmaksi. Seuraava lajilista ei ole kattava, vaan esittelee muutamia yleisimpiä lajeja.

Pienet parvilinnut, kuten undulaatit, kaijaset ja neitokakadut

Varsinkin undulaattia ja kaijasia pidetään pienikokoisina lajeina usein isommissakin parvissa, sillä muutaman yksilön lisääminen parveen on helppoa. Lisäksi nämä lajit viettävät luonnossakin paljon aikaa parvissa. Undulaatit liikkuvat joskus tuhansien yksilöiden parvissa ja monet kasvattajat suosittelevat niitä pidettävän vähintään neljän linnun parvissa. Nämäkin lajit voivat kesyyntyä: kysymys on siitä, oppivatko ne ihmisen olevan turvallinen vai pelottava. Undulaatti voi oppia temppuja, kuten isompi papukaija – tähän vaikuttaa vain kouluttajan osaaminen. Myöskään monimutkaisia temppuja (kuten renkaiden nouto, koripallo yms.) osaavat neito­kakadut eivät ole harvinaisia.

Pienemmätkin papukaijat ovat älykkäitä eläimiä ja vaativat omistajaltaan perehtymistä.

Neitokakadu on undulaatin ohella yleisimpiä lemmikkipapukaijoja ja niitä voi pitää hyvin myös pareittain. Neitokakadun yksi haaste on sen pesimisinto. Luonnossa ne pesivät sopivissa olo­suhteissa, mutta kotona olosuhteet ovat yleensä aina pesimisen kannalta sopiva (kosteus, veden ja ruoan määrä jne). Jatkuva tarve pesiä voi olla linnun kannalta stressaavaa ja voi johtaa naarailla terveydelle vaaralliseen krooniseen munimiseen.

Vaikka näitä lajeja pidetään helppoina lajeina, ei niitä pidä aliarvioida. Helppoutta on jopa liioiteltu, sillä pienten lajien ongelmia ei näe niin selvästi. Kun ahdistunut ja pelokas amatsoni puree sormeen tikkejä vaativan reiän, pienempi neitokakadu lentää tilanteesta pakoon. Ja kun isompi kakadu alkaa nyppiä virikkeiden puutteen takia, undulaatti saattaa vain istua apaattisena ­orrellaan.

Pienet papukaijat stressaavat ahdistavissa tilanteissa ja kärsivät virikkeiden puutteesta aivan kuten isotkin, mutta ihmisen on vaikea havaita tätä. Keskustelufoorumeilla on tullut vastaan yllättävän usein aggressiivisesti käyttäytyviä undulaatteja, mutta tällaista ei koeta niin suureksi ongelmaksi, kuin aggressiivisesti käyttäytyvää amatsonia. Aggression syyt ovat kuitenkin linnun kannalta aivan yhtä tärkeitä, riippumatta eläimen koosta.

Pienten papukaijojen käsittely on erilaista kuin esimerkiksi jyrsijöiden. Linnun omistaminen vaatii aikuisen vastaamaan lapsen opastamisesta ja linnun hyvinvoinnista. Papukaijaa ei voi vain kaapata käteen silittelyä varten, sillä sellainen käsittely aiheuttaa yleensä ihmisen välttelyä. Tämä on valitettavan usein tulkittu linnun ”villiintymiseksi”, vaikka kyseessä on opittu ihmisen pelko. Käsinruokittujen papukaijojen kanssa riskinä on myös edellä mainittu arvaamaton aggressiivisuus, vaikka lintu antaisikin ihmisen käsitellä itseään.

Neitokakadu orrella toisiaan

Neitokakadu on suosittu pienempi lemmikkipapukaija, jota ei mielletä erityisen haastavaksi verrattuna isompiin papukaijoihin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ”helppoa” papukaijaa ei ole.

”Hormonaaliset” amatsonit

Yleisin varoitus amatsoneista liittyy niiden hormonaaliseen käyttäytymiseen. Pahimmillaan ­”suloinen vauva” on muuttunut ”hirviöksi” sen tultua sukukypsäksi. Osaava omistaja voi kuitenkin selvitä amatsonien kanssa ilman suurempia ongelmia. Hormonaalinen/aggressiivinen käyttäytyminen liittyy yleensä pesimiseen: kun olosuhteet ovat sopivat pesimisen kannalta, lintu puolustaa pesäpaikkanaan pitämäänsä paikkaa (joka voi olla esimerkiksi sen häkki) tai puolisoaan (joka käsinruokitulle linnulle voi olla ihminen). Tällöin se voi käydä pienemmänkin ärsykkeen takia ihmiseen kiinni.

Amatsonit eivät ole aina tasapainoisia lintuja ja vaativat omistajaltaan herkkyyttä sekä tilannetajua.

Tätä ongelmaa ei ratkaista rankaisemalla lintua. Pahimmillaan rankaiseminen johtaisi vain tilanteeseen, jossa lintu pitää ihmistä suurempana uhkana ja käy tämän kimppuun pienimmästäkin ärsykkeestä. Amatsoni vaatii omistajalta herkkyyttä: on ymmärrettävä, milloin perääntyä tilanteesta. Toisaalta jos linnulla ei ole huonoja kokemuksia ihmisestä, ei sille välttämättä tule tarvetta puolustautua. Myös ympäristön avulla voidaan hillitä linnun tarvetta pesiä.

Suomessa on käytössä termi ”hot 3” -amatsoni. Tällä viitataan kolmeen lajiin, joiden kohdalla nämä ongelmat ovat yleensä voimakkaampia: siniotsa-amatsoni, keltapääamatsoni sekä kelta­niska-amatsoni. Käytännössä näihin lajeihin voidaan lukea myös amazonianamatsoni (Suomessa tunnettu yleensä keltaotsa-amatsonina), jonka alalajeja keltapääamatsoni ja keltaniska-amatsoni ovat. Tämä ei tarkoita, että elämä näiden lintujen kanssa olisi mahdotonta, mutta varoitukset on hyvä ottaa tosissaan, jotta ongelmia ei tulisi.

Amatsonianamatsoni häkin päällä

Kuvassa oleva amatsonianamatsoni tunnetaan harrastajien keskuudessa yleisemmin keltaotsa-amatsonina.

”Halailtavat” isot kakadut

Isoja kakaduja, joista yleisin Suomessa vaikuttaisi olevan valkokakadu, pidetään yleensä herk­känä lajina erilaisille käyttäytymisongelmille. On mahdoton sanoa, ovatko ne oikeasti muita lintuja herkempiä eri ongelmille vai näkyvätkö ongelmat niiden kohdalla vain selkeämmin.

Isoja kakaduja on monesti pidetty nyppimiselle herkkinä lajeina.

Yhdysvaltalaisen Gabriel-säätiön puheenjohtaja, hyvinvointikysymyksiin perehtynyt Shauna ­Robers arvioi, että yksi merkittävä syy ongelmiin voi olla kakadujen suhtautuminen fyysiseen kontaktiin 1. Erityisesti käsinruokitut kakadut vaikuttavat nauttivan pitkistä rapsuttelu­sessioista ja halailusta niin paljon, että harrastamme sitä liikaa. Tämä johtaa linnun voimakkaaseen leimau­tumiseen ihmiseen, mistä voi seurata ongelmia.

Isot kakadut vaativat myös paljon tilaa, riittävästi virikkeitä sekä seuraa. Kakaduista lähtee tämän lisäksi ajoittain todella kova ääni ja ne ovat tunnettuja pölyämisestään.

Valkokakadu orrella

Valkokakadut ovat yleisimpiä isoja kakaduja Suomessa.

”Itsenäisemmät” avoparikaijat ja jakot

Harmaapapukaijoja (jako) ja avoparikaijoja pidetään yleensä rauhallisina lajeina, jotka eivät aina innostu rapsuttelusta ja seurailevat mieluummin asioita taustalta. Tosin vaikuttaisi siltä, että erityisesti monet harmaapapukaijat kärsivät virikkeiden puutteesta, kun niille ei anneta mahdollisuutta käyttää älyään.

Ei ole mitään takeita, että harmaapapukaija, tai minkään muunkaan lajin yksilö, oppisi puhumaan koskaan.

Harmaapapukaijojen sanotaan suhtautuvan muihin lajeihin varautuneesti. Taustalla voi olla se, että ruokaillessaan luonnossa maassa ne muodostavat yhtenäisen ”massan”, josta mikä tahansa muu lintu erottuisi. Avoparikaijat taas ovat herkkiä huonolle ruokavaliolle, eikä niille suositella syötettävän esimerkiksi pellettejä.

Harmaapapukaija orrella

Harmaapapukaija mielletään hyväksi puhujaksi. Lintua ei tulisi kuitenkaan koskaan ostaa vain sen oletettujen puhujanlahjojen takia. Kaikki harmaapapukaijatkaan eivät puhu.

”Näyttävät” isot arat

Isot arat vaativat erityisen paljon tilaa. Luonnossa ne ovat pitkien matkojen lentäjiä, mutta pienessä asunnossa ne eivät mahdu käyttämään tätä lajityypillistä liikkumistapaa. Liian pienissä häkeissä ne taas eivät pysty pitkän pyrstönsä takia edes liikkumaan kunnolla.

Iso ara vaatii käytännössä oman huoneen häkikseen sekä riittävästi tilaa lentää.

Aroilla on myös valtavan voimakas nokka, joka on kehittynyt avaamaan luonnossa kovia pähkinöitä. Nokka pystyy tarvittaessa tekemään nopeasti selvää myös kodin irtaimistosta. Eräs Suomesta löytyvä sinikelta-arapariskunta sai aikaiseksi reiän tiiliseinään. Luonteeltaan aroja kuitenkin pidetään suhteellisen helppoina ja leppoisina lintuina.

Ara matkahäkin päällä

Isojen arojen matkahäkitkin ovat jo melkoisen kokoisia. Nämä, kuten kuvan sinikelta-ara, vaativat paljon tilaa.

Iso papukaija ensimmäiseksi linnuksi?

Olet saattanut kuulla kokeneiden harrastajien varoituksia siitä, ettei isoja papukaijoja pitäisi ottaa lemmikiksi ilman kokemusta. Huonompi vaihtoehto on kuitenkin hankkia pieni papukaija ”harjoituslinnuksi”, josta myöhemmin luovutaan. Isoista papukaijoista ei kuitenkaan ole lasten lemmikeiksi, vaan ensisijaisesti ne ovat koko perheen lemmikkejä, joista vanhemmat kantavat vastuun.

Oikealla asenteella uusi harrastaja voi pärjätä myös isomman papukaijan kanssa ilman aikaisempaa kokemusta. Tämä kuitenkin vaatii huolellista perehtymistä, jos aikaisempaa kokemusta lemmikkilinnuista ei ole. Ei ole tavatonta, että ihmiset ovat harkinneet jopa useamman vuoden ison papukaijan hankkimista, minkä aikana he ovat perehtyneet saatavilla olevaan tietoon sekä vierailleet omistajien luona. Itsekseen pohtiminen kahden vuoden ajan ei vielä riitä, vaan tähän on sisällytettävä myös riittävästi opiskelua.

Oli kyseessä iso tai pieni laji, papukaijaa ei tule hankkia kevein perustein ja ilman huolellista valmistautumista. Niin sanotut helpommatkaan lajit eivät ole erityisen helppoja lemmikkejä. Undulaattia ja neitokakadua pidetään usein hyvinä aloittelijan lajeina ja ”helppoina” papukaijoina. Osittain tämä onkin totta, ja neitokakadu on monessa mielessä esimerkiksi amatsonia tai isoa kakadua helpompi lemmikki. Mutta neitokakadukin vaatii riittävästi perehtymistä, jotta sille pystyy tarjoamaan hyvät olot.

Tutustu eri lajien edustajiin

Löydettyäsi mielenkiintoisia lajeja kannattaa näiden lajien edustajiin tutustua ennen osto­päätöksen tekemistä. Tapahtumissa ei näe täysin, mitä elämä oikeasti näiden lintujen kanssa on, joten kannattaa etsiä omistajia, joiden luona voisit vierailla.

Kaikilla omistajilla tietopohja ei tietenkään ole samalla tasolla ja joskus kommentteihin kannattaakin suhtautua terveen skeptisesti. Tietoa on tärkeä hankkia ajan tasalla olevista lähteistä.

Älä koskaan hanki papukaijaa vain yhden ominaisuuden, kuten oletettujen puhelahjojen, takia. Arki voi olla täysin erilaista, kuin romantisoitu kuva linnusta tekemässä siltä haluttua asiaa.

Valitsemalla sinua eniten miellyttävän lajin jaksat luultavimmin pitää siitä huolen linnut eliniän ajan ja tuloksena on todennäköisemmin pitkän ja onnellisen elämän elävä lintu. Huomioi seuraavat asiat valitessasi itsellesi sopivaa lajia:

  • Tärkeintä on valita laji, jolle pystyy tarjoamaan riittävän hyvät olosuhteet, esimerkiksi suuren häkin ja tilaa lentää.
  • Vaikka on vaikea sanoa, miten onnellinen papukaija olisi yksin, on lajitoveri lähes aina parempi vaihtoehto.
  • Papukaijat ovat yksilöitä, mutta lajikohtaiset varoitukset kannattaa aina ottaa tosissaan.
  • Isot papukaijat vaativat erityisen huolellista perehtymistä, mutta pienetkään papukaijat eivät ole erityisen helppoja lemmikkejä, vaan vaativat omistajalta hyvän tietopohjan.

Löydettyäsi sinulle sopivan lajin joudut selvittämään, mistä saisit hankittua sen edustajan. Seuraava luku antaa sinulle paremmat valmiudet arvioida lintujen myyjiä, jotta saisit mahdollisimman terveen linnun.

Lisätietoa luvun aiheisiin liittyen

Luvun lähteet

  1. Shauna Roberts: Cuddling a Cockatoo: What’s Love Got To Do With It?; www.thegabrielfoundation.com