Luku 5: Lintuhäkki ja tarvikkeet

5. Lintuhäkki ja tarvikkeet

Papukaijan vaatimien tarvikkeiden hinta voi tulla aloittelevalle harrastajalle yllätyksenä. Ei ole tavatonta, että ison papukaijan tarvikkeet jopa tuplaavat sen hinnan. Tarvikkeissa voi tosin säästää ostamalla käytettyjä tarvikkeita tai tekemällä niitä itse.

Hieman yli 1 000 euroa maksavan amatsoninpoikasen tarvikkeisiin uppoaa helposti toiset yli 1 000 euroa. Neitokakadun ja undulaatin häkki voi maksaa jopa monta kertaa linnun hinnan. Suurin kuluerä on laadukas ja riittävän iso lintuhäkki, mutta tarvitset myös muita tarvikkeita, jos haluat tarjota linnullesi hyvän kodin.

Lintuhäkki

Olet saattanut nähdä elokuvassa papukaijaa pidettävän pienessä pyöreässä tai muuten huoneen nurkkaan sopivassa koristeellisessa häkissä. Tällaiset häkit voi unohtaa: riittävän suuri lintuhäkki on tärkeimpiä tarvikkeita, joita lintuasi varten ostat. Pieni häkki ei ole vaihtoehto, ellei sen ovi ole aina auki ja lintu saa viettää kaiken aikansa turvallisessa huoneessa.

Lintuhäkin koosta ei tulisikaan tinkiä säästösyistä. Käytettyjä häkkejä tulee myyntiin säännöllisesti, joten jos sen hankkimisella ei ole kiire, voit löytää myyntipalstoilta käytetyn häkin uutta halvemmalla. Monet harrastajat ovat tehneet lintuhäkkejä myös itse.

Häkin koko

Yksi isojen papukaijojen haaste on niiden tilantarve. Tällöin myös häkin on oltava riittävän suuri. Esimerkiksi isolle aralle tulisi tarjota vähintään kolmen neliömetrin häkki. Tällaista et löydä Suomesta valmiina, vaan joudut yleensä joko tuomaan häkin ulkomailta tai tekemään sen itse.

Minimikoko on nimensä mukaisesti pienin koko häkille. Liian isoa häkkiä ei voi olla ja monesti kannattaakin tarjota linnulle suosituksia suurempi häkki.

Myös häkissä vietetty aika on merkittävä tekijä häkkiä valittaessa. Jos lintu on häkissä vain yöt ja ehkä muutaman tunnin ajoittain, sopii sille pienempi häkki. Jos lintu taas viettää häkissä omistajansa työpäivät, kannattaa hyvään häkkiin panostaa ja hankkia suosituksia suurempi häkki. Esimerkiksi kaksi kultaposkiamatsoniani elävät kahden neliömetrin häkissä, jossa niillä on tilaa kiipeillä ympäriinsä.

Taulukosta löydät yleisesti käytetyt minimisuositukset:

Linnun pituus* (cm) Pinta-ala (m2) Ryhmissä pinta-ala/lintu (m2) Lyhyimmän sivun pituus (m) Korkeus (m) Esimerkkilajeja
alle 16 0,31 0,03 0,40 0,6 Ruusukaijanen
16 – 20 0,31 0,04 0,45 0,6 Undulaatti
21 – 25 0,45 0,06 0,50 0,6 Senegalinkaija
26 – 35 0,75 0,10 0,55 0,8 Neitokakadu
36 – 45 1,20 0,30 0,60 1,0 Siniotsa-amatsoni
46 – 55 1,60 0,50 0,70 1,2 Valkokakadu
56 – 65 2,00 0,80 0,80 1,4 Isokauluskaija
66 – 75 2,50 1,00 0,90 1,6
yli 75 3,00 1,50 1,00 1,6 Isot arat

* Mitattuna linnun nokasta pyrstön päähän

Häkin pohjan pinta-ala lasketaan kaavalla pituus kertaa leveys. Jos häkki on 80 cm pitkä (0,8 metriä) ja 50 cm leveä/syvä (0,5 metriä), saadaan pinta-alaksi 0,8 m x 0,5 m = 0,4 neliömetriä. Suositusten mukaan tällaisessa häkissä voi vielä pitää esimerkiksi paria undulaattia, muttei sitä isompia lajeja, kuten neitokakadua.

Suosi ennemmin pitkää kuin korkeaa häkkiä. Lintu pystyy käyttämään tällaista tilaa paremmin hyväkseen.

Joillekin lajeille kannattaa ostaa taulukkokokoa suurempi häkki: esimerkiksi kultaposkiamatsoni voisi mahtua 0,75 neliömetrin häkkiin, mutta tämä on suhteellisen pieni häkki amatsonille. Samoin taulukon mukaan jotkin jakot voisivat mahtua samankokoiseen häkkiin, mutta varsinkin monet kongo-alalajin yksilöt ovat merkittävästi tätä isompia ja vaativat suuremman häkin. Älä tee tyypillistä virhettä ja osta suositukset juuri ja juuri täyttävää häkkiä vain huomataksesi, että tarvitset uuden isomman häkin.

Monissa paikoissa myydään korkeita häkkejä, joiden pohjan pinta-ala on pieni. Ei kannata antaa korkeuden hämätä. Vaikka siitä ei olekaan haittaa ja jotkin kiipeilevät lajit pystyvät hyödyn­tämään korkeutta paremmin, eivät linnut lennä kovin taitavasti suoraan ylös tai alas. Häkin suositellaankin olevan ennemmin pitkä kuin korkea, jotta siellä mahtuu pyrähtämään.

Häkin pinnaväli ei saa olla myöskään liian iso: liian pienistä pinnoista lintu voi saada tungettua päänsä läpi ja jäädä hengenvaarallisesti siihen kiinni. Yleinen 2,5 cm pinnaväli on liian suuri mm. neitokakaduille ja pienemmille lajeille. Muita hyödyllisiä ominaisuuksia ovat esimerkiksi:

  • helposti vaihdettavat ruokakipot
  • ulos vedettävät pohjalaatiko, jotta pohjamateriaalin vaihtaminen on helppoa
  • riittävän suuri ovi

Lintuhäkki amatsoneille

Lintuhäkki ei ole missään tilanteessa pieni pyöreä häkki! Kuvan noin 1,2 m2 häkki on amatsonillekin sieltä pienimmästä päästä, jos ne joutuvat viettämään häkissä omistajan työpäivän – varsinkin jos lintuja on kaksi.

Lintuhäkin sijoittaminen

Häkin sijoittamisen ensimmäinen kriteeri ei saisi olla se, missä häkki näyttää parhaalta. Häkin sijoittamisella pyritään tarjoamaan linnulle sen näkökulmasta turvallinen koti. Noudata häkin sijoittamisessa seuraavia periaatteita:

  • Häkin ylimpien orsien tulisi olla ihmisiä korkeammalla, jotta lintu varmasti kokisi olonsa turvalliseksi. Tämä myös tekee varsinkin villimmän linnun palaamisesta häkkiin helpompaa.
  • Sijoita vähintään yksi häkin seinä huoneen seinää vasten, jotta linnun mahdollisesti olettama saalistaja ei voisi tulla jokaisesta suunnasta.
  • Älä sijoita häkkiä aivan ikkunan viereen vetoisaan paikkaan tai paikkaan, jossa lintu ei pääse aurinkoisena päivänä varjoon.
  • Sijoita häkki riittävän rauhalliseen paikkaan, jottei linnulle aiheudu turhaa stressiä. Varsinkin yksin elävän papukaijan pitäisi silti saada olla häkistään kontaktissa ­ihmisiin.

Häkin pohjamateriaali

Lintuhäkki tarvitsee pohjalle säännöllisesti vaihdettavia kuivikkeita. Yleisimmin käytössä ovat sanomalehdet, mutta luonnossa maassa ruokaileville lajeille kannattaa harkita jotain muuta materiaalia. Esimerkiksi hiekkapuhallushiekka mahdollistaa siementen ja muun ruoan etsimisen myös häkin pohjalta ja toimii näin virikkeenä. Silputtu sanomalehti on myös joillekin lajeille hyvää pesänrakennusmateriaalia, joten välttämällä sitä pystyt hieman paremmin hillitsemään ei-toivottua pesimisviettiä.

Kannattaa välttää pölyäviä materiaaleja. Esimerkiksi tavallinen puru lentelee herkästi ympäri huonetta linnun lähtiessä lentoon häkin pohjalta. Käytettäessä hiekkaa häkin pohjalla tulee valita pölyämätön hiekka.

Itse tehty lintuhäkki

Lintuhäkki on mahdollista tehdä myös itse. Itse tehdystä häkistä voi tehdä niin ison, kuin kotiin mahtuu. Lisäksi pienemmille lajeille sopivia isoja häkkejä ei tunnu löytyvän helposti valmiina, vaan pinnaväli on lähtökohtaisesti 2,5 cm. Pienemmille linnuille rungon materiaaliksi sopii hyvin puu, mutta isommat papukaijat saattavat jyrsiä tällaisen rungon rikki, joten ne voivat vaatia metallikehikosta tehdyn häkin. Älä käytä käsiteltyjä materiaaleja, jotka ovat vaarallisia linnuille, vaan esimerkiksi puun on oltava täysin käsittelemätöntä.

Itse tehtyä häkkiä varten tulee valita linnulle turvalliset materiaalit.

Yleensä vaikein osuus papukaijahäkin rakentamisessa on verkon löytyminen. Käytännössä kaikki papukaijat kiipeilevät verkossa, joten esimerkiksi kanaverkko tai muovitettu verkko ei niille sovi. Myös sinkitystä verkosta voi liueta sinkkiä hiljalleen linnun elimistöön. Paras verkko­materiaali on ruostumaton teräs, mutta sinkitty ja pulverimaalattu verkko on myös toimiva ja halvempi vaihtoehto.

Itse tehty lintuhäkki

Itse tekemällä lintuhäkistä saa yleensä suuremman ja erilaisia toteutustapoja on lukuisia. Kuvan Ikea-hyllyyn kasattu kerroshäkki sopii pienemmille linnuille.

Aviaario eli lentohäkki

Ideaalinen asuinpaikka papukaijalle olisi aviaario eli lentohäkki. Sen tarkkaa kokoa ei voi määritellä, sillä se riippuu linnun koosta. Esimerkiksi neitokakaduille aviaario on yleensä yli kahden neliömetrin kokoinen. Aviaarion joudut käytännössä tekemään itse. Yleensä se on järkevintä koota erillisistä elementeistä, jotta sen saa helposti purettua ja siirrettyä uuteen paikkaan. Aviaarion voi rakentaa myös suoraan huoneesta ja monilla harrastajilla onkin erillisiä lintuhuoneita.

Lintuhäkin tarvikkeet

Häkki yksin ei vielä riitä, vaan lintuhäkkiin tarvitsee erilaisia tarvikkeita. Seuraavaksi esitellään perustarvikkeet leluja lukuun ottamatta. Virikkeellistäminen on niin tärkeä aihealue, että sitä käsitellään omassa luvussaan.

Ruoka-astiat

Joskus häkin mukana tulee muutama ruoka- tai juoma-astia. Näitä voi kuitenkin joutua ostamaan muutaman lisää. Ruoka-astioita tulisi olla riittävän monta, jotta häkissä oleville linnuille ei tule tarpeetonta kiistaa ruokailujärjestyksestä, vaan kaikki pääsevät halutessaan syömään. Vettä papukaijoille tarjotaan yleensä omasta astiasta, mutta jotkin linnut ovat tottuneet juomaan myös jyrsijän juomapullosta.

Yleensä metallista tai kovemmasta muovista tehdyt astiat kestävät kauemmin. On myös hyvä, jos astioita ei pysty heittämään häkin pohjalle. Lisäksi ruokakipot tulee asetella niin, etteivät linnut pysty ulostamaan niihin korkeammilta orsilta.

Orret

Häkkien mukana tulevat muoviset tai sileät puiset ”luudanvarsiorret” voit heittää pois saman tien: ne ovat linnun kannalta tylsä valinta. Myöskään hiekkapaperiorsia ei kannata käyttää, sillä ne voivat hiertää linnun jalkapohjia.

Häkin mukana tulleet orret ovat harvoin linnun kannalta mielenkiintoisia. Ne kannattaa korvata luonnonorsilla.

Paras vaihtoehto on tarjota linnulle monipuolisesti eri paksuisia ja erilaisia pihkattomia luonnonpuisia orsia. Orsia ei kannata kuoria, sillä näin ne pysyvät karheampina ja orsien kuoriminen voi olla linnulle mielekästä tekemistä. Ennen häkkiin laittamista orret kannattaa pestä kuumalla vedellä ja mahdollisuuksien mukaan desinfioida kuumassa saunassa.

Orsien sijoittelulla kannattaa pyrkiä tekemään häkistä ja siellä liikkumisesta mielenkiintoista: pyri välttämään tilannetta, jossa lintu pystyy liikkumaan vain kiipeillen häkin pinnoissa. ­Huomioi myös lajityypillinen liikkuminen: esimerkiksi neitokakadu lentää paljon, muttei kiipeile kovin taitavasti. Näin sen tulisi pystyä pyrähtelemään myös häkin sisällä. Amatsonit taas kiipeilevät taitavasti pystysuoraakin puuta pitkin, joten niiden kohdalla voit painottaa enemmän kiipeilyä. Tarjoa linnulle kuitenkin sopivan paksuinen orsi riittävän korkealla uniorreksi. Useammalle linnulle voit joutua tarjoamaan useamman orren hyvissä paikoissa, jottei orsista tulisi kiistaa.

Sijoittamalla eri paksuisia orsia ympäri häkkiä eri kulmiin voit myös pystyä pitämään linnun kynnet lyhyinä. Tämä tosin vaatii sen, että lintu käyttää kaikkia näitä orsia; kannattaakin pyrkiä tarjoamaa sille lelujen ja ruoka-astioiden asettelun kautta syy kiipeillä ympäriinsä.

Häkin valaisu ja pimentäminen

Suurin osa lemmikkeinä elävistä papukaijoista on tottunut luonnossa suunnilleen yhtä pitkiin pimeän ja valoisan jaksoihin. Paras unirytmi olisikin yleensä 12h/12h. Suomen pitkät kesäpäivät ja pimeät talvet eivät kuitenkaan tätä mahdollista. Siksi häkki tarvitsee lisää valoa ja toisaalta se kannattaa pimentää yöksi. Valon määrän lisääntyminen laukaisee usein myös tarpeen pesiä, joten tasaiset yöunet auttavat pitämään tätä kurissa ja tekevät elämästä linnun kanssa helpompaa.

Lintulamppu on linnuille suunnattu myös UV-valoa (UVA ja UVB) antava lamppu.

Lisävalaistuksena tulisi käyttää linnuille suunnattua UV-valoa, joita löytyy lemmikkikaupoista. UV-valo auttaa D-vitamiinin tuotannossa sekä mahdollistaa ympäristön kaikkien yksityiskohtien näkemisen, sillä linnut näkevät valoa UV:n aallonpituuksilta, toisin kuin ihmiset.

Loisteputket ovat tehokkaimpia isompien tilojen valaisuun. Loisteputkia käytettäessä pitäisi kuitenkin varmistaa, että valaisimessa on elektroninen liitäntälaite. Tavalliset loisteputkivalaisimet välkkyvät sellaisella taajuudella, että linnut pystyvät havaitsemaan tämän välkkeen, vaikka ihminen ei siihen pysty. Pienemmissä tiloissa hyvä vaihtoehto on tavalliseen lampun kantaan sopiva UV-valo. Yleisesti käytetyt Arcadian lintulamput antavat 12 % valosta UV-A:na sekä 2,4 % UV‑B:nä. Esimerkiksi matelijalampuissa tämä suhde voi olla erilainen. Jotta UV-valosta olisi hyötyä, valaisin tulee sijoittaa maksimissaan 50 cm:n päähän linnusta sen ollessa ylimmällä orrella, mutta kuitenkin niin, ettei lintu siihen pysty koskemaan. Tämän lisäksi lintulampun johto kannattaa suojata huolella.

Rauhallisten yöunien tarjoamiseksi häkki kannattaa pimentää yöksi. Erityisen tärkeää tämä on kesäisin, tai jos huoneessa on muita valoja linnun käytyä nukkumaan. Tavalliset kankaat päästävät usein valoa läpi, joten paras vaihtoehto on pimennyskangas. Isojen häkkien päälle kattoon kannattaa laittaa verhokiskot, jolloin häkin eteen voi vetää verhot yöksi.

Häkistä olohuoneeseen

Tavallisessa häkissä elävän papukaijan tulee päästä sieltä ulos päivittäin. Mitä tekemistä linnullasi on kotonasi sen ollessa häkin ulkopuolella? Verhotangot tai kaappien ja hyllyjen päälliset eivät vastaa paikkoja, joissa lintu viettää aikaa luonnossa. Papukaijat tarvitsevatkin huoneistossa itselleen sopivia ajanvietto- ja kiipeilypaikkoja. Jälleen kannattaa huomioida lajityypillisen liikkumisen mahdollistaminen: lentelyä telineiden väleillä ja kiipeilyä riittävän monipuolisissa rakennelmissa.

Linnulla tulee olla ajanviettopaikkoja myös häkin ulkopuolella.

Usein harrastajat rakentelevat linnuilleen kiipeilynurkkia, jotka on myös helppo pitää siistinä. Rajana on vain omistajan mielikuvitus. Toisaalta erilaisia telineitä voi helposti sijoitella ympäri huoneistoa sopiviin paikkoihin, jolloin linnulla ei ole tarvetta viettää aikaa ei-toivotuissa ­paikoissa.

Ei kuitenkaan ole tarpeen luoda olohuoneeseesi viidakkoa. Vankeudessa syntynyt lintu tuskin osaa kaivata viidakon kasveja, vaikka turvalliset kasvit voivatkin olla linnulle mielenkiintoisia virikkeitä (usein ne syödään). Tärkeintä on mahdollistaa linnulleen samojen asioiden tekeminen, joita se tekisi luonnollisessa ympäristössään: lentäminen, kiipeily ja ravinnon hankkimiseen liittyvä toiminta.

Ulkoa tuodut kiipeilypuut

Helpointa on hakea orsien tavoin ulkoa sopivia puita, jotka voi pystyttää joulukuusen tai päivänvarjon jalan avulla (riippuen puun ja linnun koosta). Puiden puhdistusta koskevat samat suositukset, kuin orsienkin puhdistusta. Erityisesti omenapuiden oksat vaikuttavat olevan käytännöllisiä lintupuiksi. Jos et löydä täysin sopivaa puuta, voit helposti lisätä puuhun oksia esimerkiksi ruuvaamalla.

Lattialla olevat telineet

Erilaisia lattialla olevia telineitä (standeja) löytyy joistain eläinkaupoista, mutta niitä on helppo tehdä itse esimerkiksi putkien kulmamuhvien avulla. Tällaisen telineen voi helposti rakentaa kaukalon sisään, jolloin roskat ja jätökset on helppo puhdistaa.

Katosta roikkuvat kiipeilytelineet

Jos voit porata kotonasi kattoon reikiä, voit helposti hyödyntää huoneesi ilmatilaa kiinnittämällä kattoon erilaisia kiipeilytelineitä. Katosta on helppo laittaa roikkumaan joko ostettuja tai itse tehtyjä kiipeilytelineitä. Katosta roikkuvan kehikon teet helposti esimerkiksi ruuvaamalla ulkoa tuotuja puita yhteen.

Papukaijan kiipeilypaikkoja

Papukaijalle tulee järjestää myös häkin ulkopuolelle kiipeilytelineitä. Kuvassa useita erilaisia telineitä noin 2 m2 alueella.

Kuljetus- ja sairashäkki

Kuljetushäkin ostaminen on tarpeen jo saadaksesi lintusi kotiin. Kuljetushäkki on muutenkin järkevää ostaa ajoissa, sillä voit tarvita sitä kiireellisesti sairastapauksissa. Sairastunut lintu tulee erottaa muusta parvesta ja ensiapuna laittaa lämpölampun (tavallinen hehkulamppu kelpaa) alle erilliseen pieneen häkkiin, jossa sen vieressä on ruokaa ja juomaa. Näin pystyt viemään sen tarvittaessa myös eläinlääkäriin.

Lintu kannattaa opettaa kiipeämään kuljetushäkkiin vapaaehtoisesti heti, kun tämä on mahdollista.

Ihanteellinen matkahäkki on riittävän suuri, jotta lintu mahtuu levittämään siipensä siellä. Erikseen papukaijoille suunnattuja matkahäkkejä löytyy muutamista liikkeistä, mutta voit myös käyttää koirien kuljetus- tai näyttelyhäkkejä. Kannattaa opettaa lintu ajoissa menemään vapaaehtoisesti matkahäkkiin, sillä ennakkoon ei aina tiedä, koska tämä on tarpeen.

Perustarvikkeet on syytä olla valmiina jo hyvissä ajoin ennen linnun hakemista. Erityisesti hyvän ja riittävän suuren häkin hankkiminen on tärkeää jo linnun hyvinvoinninkin kannalta. Tarvitse ainakin seuraavat perustarvikkeet lintuasi varten:

  • Lintuhäkki ja sen orret
  • Ruokakipot (ja mahdollisesti juomapullo)
  • Lelut ja virikkeet
  • Kiipeilytelineet
  • UV-valo ja häkin pimennysverhot
  • Matkahäkki

Yksi pitkän ja terveen elämän kulmakiviä on laadukas ruokavalio. Pelkkä pellettiruokavalio tai siemenet eivät vielä yksin riitä. Tätä aihepiiriä käsitellään seuraavassa luvussa.

Lisätietoa luvun aiheisiin liittyen