Luku 10: Papukaijojen pesittäminen

10. Papukaijojen pesittäminen

Joillekin harrastajille pesittäminen on tärkeä osa harrastusta. Tämä on tietenkin hyvä asia, sillä näin vankeudessa syntyneitä poikasia riittää ostettavaksi. Pesittäminen vaatii kuitenkin paljon tietoa ja vastuuta. Tämä luku ei opeta sinulle, miten voisit pesittää lintujasi, mutta luettuasi tämän luvun pystyt miettimään aihetta hieman syvällisemmin. Jos ostat kaksi papukaijaa, sinun ei kuitenkaan tarvitse pesittää niitä, ellet itse sitä halua tehdä.

Papukaijat eivät tarvitse pöttöä ja vain harvat lajit nukkuvat pöntössä normaalisti.

Papukaijoille ei tarvitse laittaa pönttöä, vaikka ne olisivat muodostaneet parin tai vaikuttavat kiintyneiltä toisiinsa. Pesimisviettiä pystyy hillitsemään esimerkiksi ympäristön avulla niin, ettei linnulle välttämättä tule suurta tarvetta pesiä, vaikka sillä olisikin pari. Sillä on mahdollisuus voida hyvin, vaikka sitä ei pesittäisikään. Toisaalta myös munitut munat voi yleensä jättää keittämisen jälkeen linnuille haudottavaksi, jonka ne ajan kanssa yleensä lopettavat, kun munista ei kuoriudukaan mitään.

Ennen kuin harkitset pöntön laittamista

Ennen päätöstä alkaa pesittää lintujasi kannattaa harkita muutamia tärkeitä asioita ­huolellisesti. Ensinnäkin on hyvä kysyä itseltään: ”Olisinko minä vastuuntuntoinen pesittäjä?”. Tässäkin oppaassa on lueteltu joitain tärkeitä seikkoja, jotka kannattaa varmistaa ennen kuin ostat lintua. Olisitko itse taho, jolta kannattaa ostaa lintu?

Tässä muutamia muita tärkeitä kysymyksiä:

Miksi haluat pesittää papukaijoja?

Jos vastaus tähän kysymykseen on ”poikaset ovat söpöjä” tai muuta sellaista, kannattaa laittaa hanke jäihin. Tämä harvoin on vielä riittävän kestävä pohja pesittämisen kaltaiseen vastuuta vaativaan toimeen. Lisäksi poikasten on paras kasvaa pöntössä rauhassa ilman, että ihminen ottaa niitä käsiteltäväksi turhaan. Et siis luultavasti tule edes näkemään pieniä poikasia kovin usein.

Neitokakadun poikanen

Kuten kuvan nuori neitokakadu, papukaijan poikaset voivat olla söpöjä, mutta sitä jatkuu vain hetken. Lisäksi poikasten ihailu on vain pieni osa sitä kaikkea, joka pesittämiseen liittyy.

Oletko valmis luopumaan poikasesta?

Emoilla on yksi tai kaksi poikasta, jotka ovat mielestäsi ihania, etkä haluaisi millään luopua ­niistä. Harvoin kuitenkaan kannattaa jättää kotiin omien emojen poikasia, ellei sinulla ole useampia pesiviä pareja ja tämä tukee suunnitelmallista toimintaasi. Oletko siis valmis luopumaan poikasista?

Oletko valmis etsimään poikasille hyvät kodit?

Sinulla on kolme poikasta myynnissä, mutta kahdessa kuukaudessa et ole vielä löytänyt hyvää kotia niille ja poikasetkin ovat jo reilusti luovutusikäisiä. Vastaasi tulee sympaattinen ja mukava ihminen, joka voisi ostaa sinulta kaksi koirasta heti, mutta vaikuttaa, ettei kyseisellä ihmisellä ole riittävästi tietoa linnuista ja hän ei vaikuta kovin sitoutuneelta tarjoamaan linnuille hyviä oloja.

Oletko valmis sanomaan ”ei”? Joskus kotien etsiminen voi olla vaikeaa ja vasta vuosien päästä voit saada riittävän hyvän maineen, jotta sinulla voi olla varauslistoja.

Oletko valmis sitoutumaan pesittämiseen?

Pesittäminen voi olla jännittävää ensimmäiset pari kertaa, mutta entä tämän jälkeen? Kun pari on alkanut pesiä, sitä on vaikeampi rajoittaa ja tilanne voi aiheuttaa emoille stressiä. Oletko ­valmis pesittämään paria pidemmänkin aikaa, yleensä vuosikausia?

Ennen kuin laitat pöntön

Jos päädyt pesittämään lintujasi, mieti tarkkaan seuraavia kysymyksiä ennen pöntön laittamista. Nämä ovat tärkeitä asioita, jotka liittyvät esimerkiksi poikasten tai emojen hyvin­vointiin. Ja muista: älä kiirehdi! Ehdit kyllä pesittämään lintujasi tulevaisuudessa, mutta kiirehtimällä vaarannat vain lintujesi hengen.

Opiskele paljon

Eräs suomalainen kasvattaja sanoi: ”Pesittäjän on oltava aina askel edellä.” Sinun tulee tarjota ­linnuille parhaat olosuhteet pesimistä varten ja sinun tulee olla varautunut ongelmiin. Aina ­tietoa ei edes löydy suomeksi, joten pystytkö opiskelemaan englanninkielisistä lähteistä?

Aivan liian usein tulee vastaan tilanteita, joissa pesittäjä kyselee ratkaisua johonkin ongelmaan, joka olisi voitu välttää helposti. Kyseinen henkilö ei ollut syystä tai toisesta opiskellut edes perusasioita. Älä itse ryhdy tällaiseksi varoittavaksi esimerkiksi.

Sopivatko lintusi pesitykseen?

Onko sinulta löytyvä pari oikeasti sellainen, jota kannattaa pesittää? Ovatko emot riittävän vanhoja ja kotiutuneet täysin? Onko tiedossa jotain mahdollisia ongelmia? Ovatko lintujen taustat tiedossa? Aina lemmikkeinä eläviä lintuja ei kannata pesittää. Kuuntele myös muiden harras­tajien varoituksia aiheeseen liittyen.

Tutustu kasvattajiin

Kannattaa pyrkiä tutustumaan muihin kokeneisiin pesittäjiin ja kasvattajiin. He yleensä auttavat sinua mielellään alkuun, kunhan olet liikkeellä oikealla ja riittävän nöyrällä asenteella. Ja erityisesti haluat edistää lintujen hyvinvointia. Kokeneet kasvattajat voivat myös auttaa sinua tarvit­taessa vaikeammissa ongelmatilanteissa.

Kun olet omistanut lintusi riittävän kauan ja sinulla on riittävästi tietoa siitä, mihin olet ryhtymässä, voit alkaa harkita pesittämistä. Tässä ei kuitenkaan kannata kiirehtiä, vaan harkitse asioita huolella, hanki paljon tietoa ja kanna vastuusi eettisestä kasvatustoiminnasta ­Suomessa.

Lisätietoa luvun aiheisiin liittyen