Papukaija matkahäkkiin ja mukaan

Teksti:

Papukaija matkahäkkiin ja mukaan

Teksti:

Monille papukaijoille pieneen matkahäkkiin meneminen voi olla pelottava asia. Ja jos se kotona sinne menee, vieraassa paikassa voi tulla vastaan ongelmia. Harjoittelulla tämäkin asia voidaan saada toimimaan sujuvasti.

Tämä artikkeli perustuu osittain myös kokemuksiini kultaposkiamatsoni Kamin kanssa tekemästäni matkahäkkiharjoittelusta ja ensimmäisestä seminaarimatkasta. Kaikki asiat eivät välttämättä sinulla tapahdu juuri samalla tavalla oman lintusi kanssa (erityisesti aikataulut ja pelottavat asiat voivat vaihdella), mutta periaatteet ovat silti yhtäläiset yksilöstä ja lajista riippumatta.

Anna papukaijasi tutustua matkahäkkiin rauhassa

Ahdas ja pieni tila on usein pelottava asia papukaijan kaltaiselle eläimelle. Monet yksilöt eivät ole valmiita aloittamaan harjoittelua pelkästään sillä, että linnun laittaa häkin ovelle ja pitää herkkua tai kohdetta häkin sisällä, vaan sen on ensin totuttava ajatukseen matkahäkissä käymisestä ja todettava se turvalliseksi paikaksi.

Anna lintusi tutustua matkahäkkiin kaikessa rauhassa. Tuo se johonkin sen ympäristöön (kuitenkin ainakin alkuun häkin ulkopuolelle, jottei linnun tarvitse säikähtää uutta asiaa esim. häkissään) turvalliselle etäisyydelle ja riittävän korkealle. Voit myös antaa linnullesi syyn käydä matkahäkin päällä jättämällä siihen herkkuja.

Kun matkahäkki itsessään vaikuttaa turvalliselta alustalta, voit antaa linnullesi syyn vierailla sen sisällä. Jätä pieniä herkkuja alkuun aivan oven eteen ja siitä hiljalleen kauemmaksi sisälle, jotta lintusi voi pienin askelein tottua häkkiin ja siellä käyntiin. Herkkujen lisäksi häkissä voi olla sisällä myös esimerkiksi linnulle mielekkäitä leluja, jolloin sillä on syy viettää matkahäkissä aikaa.

Tässä vaiheessa on tärkeää, että häkkiin kiipeäminen on mahdollisimman helppoa. Jos häkki on matalalla, se tekee siitä vähemmän turvallisen paikan. Samoin jos häkkiin kiipeäminen on vaikeaa, voi linnun kiinnostus käydä sisällä vähentyä. Jos taas matkahäkkiin pääsee astumaan helposti esimerkiksi orrelta, ei kynnys ole niin suuri.

Kultaposkiamatsonit tutustumassa matkahäkkiin

Linnun kannattaa antaa tutustua matkahäkkiin rauhassa omatoimisesti. Näin se voi oppia sen turvalliseksi asiaksi hiljalleen.

Harjoittele matkahäkkiin astumista pyynnöstä

Kun lintusi käy matkahäkissä ilman ongelmia eikä näytä pelokkaalta, vaikka itse olisit lähellä, voit alkaa harjoittelemaan linnun laittamista matkahäkkiin. Vältä tilanteita, joissa vain lykkäät linnun häkkiin sisään, vaan tuo se ovelle ja anna sen itse päättää, haluaako astua häkkiin vai ei. Ideaalitilanteessa lintu voi kiivetä matkahäkin päältä tai edestä pyynnöstä häkkiin sisään.

Voit aloittaa harjoittelun joko kohteella tai herkkupalojen avulla. Kohde voi olla helpompi saada häkkiin sisälle eikä ole houkuttelua (jossa pitää saada herkut häivytettyä pois), mutta itse käytin alkuun vain pähkinän paloja (aluksi hieman isompia, mutta hiljalleen pienensin kokoa).

Kun Kami oli matkahäkin edessä, laitoin herkkupalan häkin pinnojen välistä orren toiselle puolelle niin, että sen oli kiivettävä orrelle saadakseen herkkupalan. Kun Kamin molemmat jalat olivat orrella, sanoin “hyvä” (jota käytän merkitsemään oikeaa toimintaa naksuttimen lisäksi) ja annoin Kamin ottaa herkun. Näin se oppi hyvin, mikä oli siltä odotettava toiminta: molemmat jalat orrella.

Matkahäkkiin kiipeämisen sujuessa hyvin lisäsin vihjeen: kopautuin ortta sormella ja sanoin “häkki”. Tämän jälkeen onkin vain häivytettävä herkku tai kohde hiljalleen: ensiksi pidin herkkupalaa hieman enemmän käden sisällä, sitten juuri häkin ulkopuolella ja viimein jätin herkun kokonaan pois ja annoin sen Kamille vasta tämän kiivettyä häkkiin.

Totuta pelottaviin asioihin pienin askelein

Eri linnut pelkäävät erilaisia asoita ja pieni häkki on omiaan tuomaan nämä pelot esiin. Kami ei koskaan ollut tottunut siihen, että pidän kättäni sen yläpuolella (en ole opettanut sitä antamaan rapsutella itseään, sillä kultaposkiamatsonini sukivat toisiaan), joten vietyäni käteni häkin päälle ensimmäistä kertaa se sinkosi häkistä ulos kuin raketti.

Pakenemisen on oltava harjoitteluvaiheessa mahdollista, jotta häkistä ei tulisi linnun näkökulmasta loukku, josta ei pääse pelottavassa tilanteessa ulos. Muutenkin alussa kannattaa pitää kaikki häiriötekijät kurissa, sillä yllättävä äänikin voi johtaa linnun pyrkimykseen päästä häkistä pois, ja jos se ei onnistu helposti, voi se muuttua paniikinomaiseksi räpistelyksi. Jos lintu joutuu pakenemaan häkistä, seuraava häkkiin kiipeäminen voi olla hieman vaikeampaa (tosin itse en näiltäkään välttynyt).

Edessä oli siis totuttaminen käden pitämiseen häkin yläpuollela. Aloitin tarjoamaan pieniä pähkinän paloja Kamille häkin pinnojen välistä, hiljalleen vieden kättäni ylemmäs ja ylemmäs. Tärkeää oli tarkkailla linnun eleitä ja vetää käsi välittömästi pois, jos se vaikutti pelokkaalta (niin, ettei tarve paeta häkistä koskaan syntynyt).

Kamin totuttua käteeni häkin päällä aloitin hiljalleen myös räveltämään kantokahvan kanssa. Aluksi vain koskin siihen hieman, mutta muutin kosketusta pienin askelein sellaiseen suuntaan, mitä tapahtuisi, jos nostaisin häkkiä. Alustan liikkuminen voikin olla pelottava asia linnulle, joten totuta sen tähän hiljalleen.

Lintua kannattaa totuttaa myös oven sulkemiseen: aluksi vain käytät sen kiinni (ja voit palkita tästä, jos lintu on rauhallinen) ja jatkossa jätät hieman pidemmäksi aikaa, kun linnulla on jotain tekemistä häkissä. On myös tärkeää, että avaat oven, jos lintusi pyrkii tulemaan häkistä ulos.

Toistoja, toistoja ja toistoja

Matkahäkkiin astumisessa suoritusvarmuutta saa aikaan vain toistoilla. Itse aloitin matkahäkkiharjoittlelun noin neljä viikkoa ennen seminaaria ja harjoittelin sitä Kamin kanssa lähes päivittäin (ainakin pari käyntiä häkissä). Harjoittelua kannattaa tehdä eri paikoissa: eri pöydillä ja mahdollisuuksien mukaan eri huoneissa. Ei ole mitään takuita, että lintu astuu häkkiin toisessa (varsinkin vieraassa) paikassa, vaikka se olikin tehnyt tämän aikaisemmin kotona tutussa harjoittelupaikassa.

Myös matkustelua kannattaa harjoitella, esimerkiksi alkuun yksinkertaisesti eri huoneesta toiseen, jossa sitten harjoittelee useamman kerran matkahäkkiin menemistä ennen paluuta alkuperäiseen paikkaan. Matkustamista voit harjoitella myös muualla: käykää esimerkiksi lähellä asuvalla tutulla tai tehkää pieni bussireissu rauhallisena aikana.

Toistoilla on myös toinen vaikutus: jos matkahäkissä oleminen on aina linnun mielestä kiva asia (siellä on hyviä leluja ja mahdollisesti herkkuja), alkaa häkistä muotoutumaan linnulle mukava asia, jossa voi jopa viettää aikaa leikkien leluilla häkin oven ollessa auki.

Yllättävät tilanteet voivat rikkoa rutiinit

Ei ole ennenkuulumatonta (oikeastaan on aika yleistä), että lintu ei suostukaan astumaan matkahäkkiin helposti juuri ennen lähtöä, vaikka tämä olisikin sujunut aikaisemmin hyvin. Tilanteessa voi olla paljon hässäkkää ihmisten sinkoillessa ympäri kotia pakatessaan laukkuja, joten jännittävässä tilanteessa lintukaan ei välttämättä uskalla enää astua pieneen koppiin.

Koska otin vain toisen lintuni mukaan, oli toisen jääminen häkkiin yllättävä tilanne (toinen kultaposkiamatsonini Kalle on sijoituslintu, joka ei ole täysin käsiteltävissä). Tästä syystä harjoittelinkin tätä useita kertoja ennen matkaa: tulin kotiin töistä, päästin vain Kamin vapaaksi, pyysin sen matkahäkkiin ja tämän jälkeen päästin Kallen vapaaksi.

Kannattaa miettiä, millainen todellinen lähtötilanne on ja harjoitella tätä riittävän usein. Ja varata riittävästi aikaa varsinkin ensimmäistä lähtöä varten. Itse otin linnuiltani edellisenä iltana pois kaikki herkut ja tarjosin niille lähtöpäivänä vain kevyttä tuoreruokaa; näin tarjoamani herkut kiinnostivat enemmän ja häkissäkin oli entistä kivempi olla, kun siellä oli siemensekoitusta saatavilla.

Älä pakota tai estä pakenemista

Yksikin pakotettu häkkiin astuminen voi tehdä seuraavasta kerrasta huomattavasti vaikeampaa, joten sinne menemisen pitäisi perustua aina vapaaehtoisuuteen. Tämän takia onkin tärkeää harjoitella häkkiin menemistä riittävän ajoissa, jotta kiirettä ei tulisi.

Pahin tilanne on se, että joudut laittamaan häkin kiinni ensimmäisellä kerralla (tai ensimmäisillä kerroilla) linnun astuttua sinne ja lähdet matkaan. Tällainen voi olla herkästi erittäin ikävä kokemus matkahäkistä ja linnun saaminen sinne seuraavan kerran voi olla työn ja tuskan takana (tai oikeastaan pitkän totuttamisen ilman liikaa yrittämistä).

Jos laitat lintuasi häkkiin (tai sen ovelle) itse, seuraa tarkasti linnun elekieltä sekä oman kehosi asentoja. Jos vaikuttaa siltä, että häkin lähestyminen jännittää liikaa, pysähdy. Älä esimerkiksi pidä kättäsi niin jyrkässä kulmassa, että lintu ei pääse perääntymään sitä pitkin, äläkä estä lintusi pakenemista vartalollasi. Onkin hyvä ajatus antaa linnulle mahdollisuus astua häkkiin itse: voit olla varma, että se on valmis sillä kertaa menemään matkahäkkiin.

Lisää harjoittelua perillä

Itse en selvästi ollut harjoitellut asioita riittävästi Kamin kanssa ennen ensimmäistä matkaa. Vaikka kotona kaikki sujuikin hyvin, vieras paikka jännitti (ja ajoittain pelotti) Kamia, joten häkkiinkään meneminen ei enää onnistunut, kuten aikaisemmin. Sain Kamin kyllä pienellä yrittämisellä häkkiin, mutta merkki oli selvä: jotain piti tehdä. Veinkin sen alkuun rauhallisempaan paikkaan odottamaan.

Ennen uudestaan vapaaksi päästämistä nostin häkin riittävän korkealle ja tein sinne kiipeämisestä helppoa. Korkealla oleva häkki on myös turvallisempi linnulle täydessä tilassa, erityisesti koska seminaarissa luokkahuoneessa oli paljon ihmisiä ja lintuja.

papukaijan matkahäkki

Korkealla olevat matkahäkki ja helppo kiipeäminen auttavat häkkiin menoa.

Seuraavan kerran päästin Kamin vapaaksi lounaan jälkeen, kun luokkahuoneessa oli rauhallista. Tämä oli hyvä tilanne harjoitella, sillä väkeä alkoi saapumaan hiljalleen huoneeseen ja saimme paljon toistoja tilanteessa, jossa hälinä ympärillä lisääntyi hiljalleen. Pyri alkuksi siis pääsemään tilanteeseen, jossa on vähemmän hälinää ja hiljalleen lisäämään ihmisten tai tapahtumien määrää ympärillä. Ja pyri saamaan riittävästi toistoja näissä tilanteissa.

Pienen harjoittelun jälkeen matkahäkkiin kiipeäminen alkoi taas sujua:

Erikoistilanteet

Joskus lintu on saatava häkkiin riittävän nopeasti tilanteessa, joka ei mahdollista kärsivällistä ja pitkää harjoittelua. Jos kyseessä on eläimen terveyteen liittyvä kysymys, esimerkiksi kiire saada lintu eläinlääkäriin, voit sen matkahäkkiin väkisin laittaminen olla paras vaihtoehto sen terveyden kannalta. Mutta jos kiirettä ei ole, kannattaa koittaa luovempia ratkaisuja.

Vuoden 2009 Barbara Heidenreichin seminaarissa ongelmana oli saada neitokakadu häkkiin. Sen sijaan, että se olisi otettu kiinni, Barbara ehdotti, että ottaisimme matkahäkin pohjan irti ja toisimme häkin linnun päälle sen syödessä hirssiä.

Vaastavassa 2010 seminaarissa Milla otti suuremmasta matkahäkistä pohjan pois, laittoi sen kahden pöydän väliin ja toi käden tästä läpi (voit lukea lisää ja katsoa kuvat lopussa olevasta linkistä). Näin kyseessä ollutta keltaotsa-amatsonia voitiin palkita hiljalleen pienin askelin häkin lähestymistä ja sisään tulemisesta, kun käsi laitettiin häkkiin sisälle alakautta.

Näillä menetelmillä on kuitenkin yksi ongelma: lintu selvästi kokee matkahäkkiin menemisen ikävänä asiana tilanteessa. Ne toimivat kerran, ehkä pari, mutta papukaija oppii nopeasti, miten se ”huijattiin” matkahäkkiin. Nämä ovatkin väliaikaisia ratkaisuja erityistilanteissa, joissa perinteisesti ratkaisuna olisi saattanut olla linnun ottaminen kiinni väkisin. Tällaiset tilanteet ovat myös merkkejä siitä, että harjoittelua vaaditaan tulevaisuudessa lisää.

Minkään asian sujuminen tulevaisuudessa ei ole itsestäänselvyys

Yksi hyvin sujunut matka ei vielä takaa sitä, että lintusi menisi jatkossakin joka kerta matkahäkkiin vapaaehtoisesti, vaan tätä asiaa kannattaa harjoitella ajoittain (ja mahdollisesti lisätä harjoituskertoja ennen seuraavaa matkaa). Yksinkertaisesti voi sanoa, että linnulla tulee olla syy mennä matkahäkkiin, tai se ei sinne mene. Pitkässä juoksussa häkkiin kiipeämisestä voi alkaa paistamaan myös linnun suhtautuminen matkustamiseen.

Itse pyrin pitämään matkahäkin esillä mahdollisimman usein ja ajoittain jättämään sinne myös leluja ja herkkuja, jotta häkissä olemisesta itsessään tulisi linnun kannalta hyvä asia. Matkahäkistä voi tehdä helposti esimerkiksi yhden ylimääräisen kiipeilytelineen linnun ympäristöön.

Omalla kohdallani ensimmäinen seminaarimatka sujui alkuvaikeuksien jälkeen hyvin. Kami pölisi kotimatkan istuessaan häkissä ja seuraavana päivänä istui toisen amatsonini kanssa siellä sukimassa toisiaan. Matkahäkistä ei siis vaikuttanut jääneen pahoja traumoja.

Muistilista matkahäkkiharjoitteluun

  • Anna papukaijasi tutustua häkkiin rauhassa
  • Opeta lintu astumaan häkkiin itse, älä laita sitä sisälle asti
  • Anna aina mahdollisuus olla menemättä häkkiin
  • Tee häkissä olemisesta mahdollisimman mielekäs kokemus
  • Harjoittele eri tilanteissa ja paikoissa

Lisää lukemista

Kirjoittaja:

Jarmo on Papukaija.fi-sivuston perustaja ja ylläpitäjä. Hän on Nurmijärvellä asuva lintuharrastaja, joka yrittää parhaansa mukaan auttaa suomalaisia lintuharrastajia jakamalla tietoa. Jarmo toimii tällä hetkellä myös Suomen eksoottisten eläinten harrastajayhdistysten liitto ry:n puheenjohtajana ja Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n hallituksessa.

Vastaa

Roskapostin esto *