Koska Suomesta ei löydy varsinaisia asiantuntijoita liittyen lemmikkeinä eläviin papukaijoihin, niiden hyvinvointiin tai niiden käyttäytymiseen ja kouluttamiseen, on kaltaisteni harrastajien levitettävä tietoa. Eri ihmiset toimivat eri tavoilla: monille paras tapa on toimia vain yhdistyksen kautta. Itse halusin kuitenkin perustaa tämän sivuston ja tuottaa materiaalia myös itsenäisesti.
Internettiin kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa. Tästä syystä en toivokaan, että minua uskottaisiin, koska niin kirjoitan. Pyrin perustelemaan väitteeni mahdollisimman seikkaperäisesti, sekä pyrin aina pitämään lähteeni esillä: näin kuka tahansa voi käydä tarkistamassa väitteeni paikkaansapitävyyden. Virheitäkin varmasti joskus sattuu ja myönnän olleeni väärässä, jos joku näin osoittaa. Jos jokin asia jää epäselväksi tai olet erimieltä, kysy!
Itse en ole sarjassamme "vuosikymmenien kokemuksen omaava harrastaja", vaan vasta suhteellisen tuore harrastaja. Hankin ensimmäisen lintuni (neitokakadu Loki) vuoden 2006 alussa. Sen jälkeen parvi on kasvanut ja omia lintuja löytyy tällä hetkellä neljä: kaksi neitokakadua ja kaksi kultaposkiamatsonia. Tämän lisäksi katon alta löytyy myös tyttöystäväni viisi neitokakadua, kultaposkiamatsoni, senegalinkaijan ja mosambikinkaijan hybridi ja viiriäiset.
Sen, mitä lyhyellä kokemuksella menetän, pyrin korvaamaan mahdollisimman syvällisellä perehtymisellä aiheeseen. Vaikka tieto ei korvaa kokemusta, mielestäni kaikki kokemus vaatii pohjalleen riittävän ymmärryksen aiheesta. Se auttaa ymmärtämään ja selittämään havaintoja. Ilman perehtymistä aiheeseen riskinä on päätyä tulkitsemaan asioita väärästä näkökulmasta ja rakentaa kokemuksiaan tämän pohjalle. Käytännössä sivuston avulla haluan jakaa itse oppimaani tietoa muiden kanssa sitä mukaa, kun opin mielestäni tärkeitä asioita.
Itse aloitin tekemään asioita "perinteisellä tavalla", joka korosti kuria ja sitä, että eläin laitetaan tekemään mitä halutaan. Tämä johti vain ongelmiin, joita edelleen korjaillaan hiljalleen. Tästä sain myös kipinän perehtyä aiheeseen, jotta pystyisin auttamaan muita ihmisiä ja estämään sen, että he joutuisivat tekemään samat virheet, kuin itse tein.
Mitä enemmän olen opiskellut asioita, sitä paremmin olen ymmärtänyt, että miten vähän todellisuudessa ymmärrän. Monet ohjeet pojautuvat siihen, miten on jo pitkään tehty, mutta näillä ei ole välttämättä mitään konkreettista pohjaa. Mielestäni lemmikkilintuharrastuksessa tärkeintä onkin sopiva asenne: halu tarjota lemmikeilleen niin hyvät olosuhteet, kuin realistisesti mahdollista. Tähän sisältyy myös halu oppia uutta ja kyky tarkastella omaakin toimintaa kriittisesti.
Tosin varsinkin perehtyessäni käyttäytymiseen ja kouluttamiseen on ollut mukava huomata myös se, että miten eri palikat loksahtavat yhteen ja muodostavat loogisen kokonaisuuden, joka antaa hyvän viitekehyksen tulkita lemmikkinä elävän papukaijan toimintaa.
Haluan kuitenkin painottaa, etten ole alan asiantuntija, vaan harrastaja. Vaikka pyrinkin varmistamaan tiedon oikeellisuuden huolella, virheitä voi aina sattua. Tästä syystä otan mielelläni vastaa palautetta liittyen kirjoituksiini.
Jarmo Tuutti