Eroon neitokakadun häkkikammosta

Neitokakadu Eilwen Neitokakaduni Eilwen ei halunnut mennä millään häkkiin, vaan pyrki pakenemaan aina, kun siirsin sitä häkin suuntaan. Kärsivällisyydellä ja järjestelmällisellä papukaijan hyvinvoinnin huomioivalla toiminnalla tästäkin ongelmasta päästiin eron.

Neitokakadu Eilwen istumassa häkin päällä Eilwen istumassa häkin päällä
Toimin alunperin neitokakadujeni kanssa kutakuinkin, kuten tuohon aikaan opetettiin. Tämä sisälsi paljon asioita, jotka lintu itse tulkitsee negatiivisena ja jotka johtivat jo ensimmäisenä vuonna erinäisiin ongelmiin ja joita olen saanut korjailla seuraavien vuosien aikana. Tältä ajalta riittäisi useampiakin tarinoita kerrottavaksi, mutta selkein on luultavasti Eilwenin häkkikammo, josta päästiin ajan kanssa myös eroon.

Eilwen on käsinruokittu naaras, joka viettäisi mielellään aikaa ihmisen lähettyvillä. Jo häkkiin laittaminen itsessää voi olla tällaiselle linnulle niin negatiivinen asia (sillä tällöin joutuu eroon ihmisestä), että ilman asioiden miettimistä ongelmia luulotavasti ilmestyy ajan kanssa.

Toinen lintukaan seurana ei vaikuttanut merkittävästi. Vaikka Loki seurasi Eilweniä mihin tahansa, Eilwen ei taas ollut niin kiinnostunut toisesta linnusta seurana. Tässä oikeastaan näkyikin täysin käsinruokitun ja osittain käsinruokitun linnun selkeä ero.

"Ei näin"

Aluksi kaikki sujui hyvin: poikanen oli käsiteltävissä heti ja sen sai laitettua häkkiin helposti. Mutta koska käsinruokittu lintu ei haluaisi olla ihmisestä erossa, voidaan (varsinkin jälkeenpäin) helposti päätellä, mitä se oppii tilanteessa: kun sitä kannetaan häkkiä kohti, se joutuu jäämään sinne. Näin lintu muuttaa tulevaisuudessa omaa toimintaansa siihen suuntaan, ettei joutuisi häkkiin ja lähtee lentoon kädeltä, kun sitä ollaan sinne viemässä. Eli oppii välttelemään häkkiinlaittoa.

Omaa ymmärtämättömyyttäni pahensin ongelmia: laitoin käden linnun päälle, jotta se ei lentäisi karkuun. Tämä tietenkin johti siihen, että Eilwen oppi lentämään karkuun jo siitä, että nostin kättä hieman sitä kohti. Jälkeenpäin ajateltuna (ja tiedon lisäännyttyä) tämä kaikki vaikuttaa aivan selvältä, mutta valitettavasti ymmärsin tuolloin aiheesta liian vähän.

Jouduin keksimään erilaisia kikkoja, jotta saisin laitettua Eilwenin häkkiin ja loppupelissä ongelmat pahenivat sille tasolle, että jouduin vain odottamaan, että linnut olisivat häkissä (yleensä syömässä) ja syöksymään nopeasti häkille laittamaan oven kiinni.

Tässä vaiheessa myös kädelle astuminen vaikeutui. Vaikka Eilwen saattoikin lentää olkapäälle kerjäämään rapsutuksia (mikä on odotettavaa ihmiseen leimautuneelta linnulta), en saanut sitä helpolla astumaan kädelle, sillä tämä oli aikaisemmin johtanut liian usein häkkiin laittamiseen tai ainakin sen yrittämiseen. Asiaa ei auttanut sekään, että kädelle astuminen opetettiin painamalla linnun rintaa kevyesti ja näin pakottaen sen astumaan kädelle.

Perusasiat kuntoon

Ensimmäinen askel kaiken keskellä oli palauttaa linnun luottamus minuun. Se siis tarkoitti, että lintu oppisi hiljalleen, ettei vuorovaikutus minun kanssa johtaisikaan suoraan ikäviin asioihin.

Ensisijaisesti siis piti lopettaa kaikki "perinteinen" linnun koulutus kieltämällä tai rankaisemalla. Kaikki tällainen saa minut vaikuttamaan linnun mielestä pelottavalta ja edistää pakenemista. Jos esimerkiksi lähestyn lintua hieman yllättävämmin, se voi olettaa, että nyt sitä ollaan ottamassa kiinni häkkiä varten tai häätämässä pois.

Myös kädelle astuminen piti opettaa uudelleen positiivisen vahvistamisen avulla. Tämä antoi linnulle syyn astua kädelle ja koska tätä harjoiteltiin erikseen, se ei johtanut joka kerta häkkiin juotumiseen (alkuun ei ollenkaan). Näin Eilwen hiljalleen uskalsi astua taas kädelleni vapaaehtoisesti ilman pakenemista.

Häkkiin saamisen kanssa taas väliaikainen ratkaisu oli lähestyä häkkiä lintujen ollessa siellä vapaaehtoisesti ja tarjota herkkuja. Näin oven sai helpommin kiinni ilman, että linnut yrittäisivät syöksyä sieltä ulos, kun ne oppivat, että häkin lähestyminen ei tarkoittanut joka kerta sinne jäämistä.

Lintu häkkiin vapaaehtoisesti

Kun perusasiat olivat kunnossa, voitiin aloittaa työskentely häkkiin menemisen kanssa. Yksi merkittävä asia häkin kanssa on se, että siellä olemisen tulisi olla linnun kannalta riittävän kiinnostavaa. Jos häkki on tylsä paikka, jossa on vain pari vanhaa lelua, ei lintu varmastikaan viihdy siellä tai haluaisi mennä sinne. Jos taas häkissä riittää leluja ja muita virikkeitä, ei sinne päätyminen ole suoraan niin paha asia.

On vaikeaa tai mahdotonta sanoa, mitä lintu oikeastaan häkkiin laittamisesta on mieltä sillä kertaa. Vaikutuksen voi nähdä vasta pitkän ajan kuluessa, kun näkee, miten lintu alkaa suhtautumaan häkkiin laittamiseen.

Eilwenin kohdalla merkittävä apu tosin tuli siinä välissä, kun se pääsi uudessa asunnossani 1 x 2 metrin aviaarioon. Vaikka sieltäkin olisi aina mukava päästä ulos omistajan luokse, niin aviaariossa mahtuu jopa lentämään ja riittää enemmän virikkeitä (mukaanlukien häkin pohjalta hiekan seasta etsittävät siemenet). Tämä itsessään teki häkistä miellyttävämmän linnun kannalta (vaikka aikaisempikaan häkki ei pieni ollut).

Harjoittelua ja harjoittelua

Yksi merkittävä asia sen kanssa, että lintu saadaan häkkiin tarvittaessa on harjoittelu. Jos lintu joka kerta häkkiin laitettaessa joutuu jäämään sinne, vaikka ei haluaisi, oppii se nopeasti välttelemään tätä tilannetta.

Varsinkin alkuun kannattaa tehdä useita toistoja päivässä niin, että laitat linnun häkkiin, palkitset sen ja päästät ulos. Tämän jälkeen voit alkaa myös sulkemaan ovea hetkeksi, jotta sitäkään ei yhdistettäisi automaattisesti häkkiin jäämiseen. Harjoittelua ei kannata koskaan lopettaa (vaikka sitä voi vähentää, kun ongelmat ovat hävinneet), vaan ajoittain käyttää lintua häkissä niin, että siitä palkitaan ja sieltä pääsee pois.

Eilwen usein istui häkin ulkopuolella oven päällä, joten se oli helppo pyytää tästä kädelle ja laittaa häkkiin, josta se sai lentää hetken päästä ulos. Tärkeää oli myös se, että jos jollain kertaa Eilwen pakeni kättäni oven päällä (negatiivisen kokemukset voivat nousta pintaan vielä pitkänkin ajan päästä), annoin sen paeta ja kokeilin hetken päästä uudelleen. Näin lintu oppii ymmärtämään, että se voi itse vaikuttaa tilanteeseen.

Parempaan päin

Nykyisin saan otettua Eilwenin sormelle ja laitettua häkkiin, kun se esimerkiksi istuu häkin oven päällä. Tätä ei tietenkään saa ottaa annettuna, vaan häkkiin laittamista on hyvä harjoitella ajoittain.

Kaikki ongelmat eivät kuitenkaan ole kadonneet. Käsinruokittuna Eilwen vieläkin haluaisi roikkua ihmisessä kiinni, jonka takia häkkiin joutuminen voi olla pahempi asia, kuin se olisi vastaavassa tilanteessa emojen ruokkimalle linnulle. Tämän lisäksi joskus lintu vaiktutaa hieman epäilevältä tilanteissa, jotka aikaisemmin olisivat johtaneet väkisin häkittämiseen.

Suunta on kuitenkin oikea ja ongelmat ovat vähentyneet sille tasolle, että linnun saa tarvittaessa häkkiin. Koska ongelmat olivat jo suhteellisen pahoja, niiden korjaaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Vuosien saatossa luultavasti pienemmätkin epäilyt katoavat hiljalleen, kun niille ei anna aihetta.

Tämä on myös hyvä esimerkki siitä, miksi eläimen käyttäytymisen ja oppimisen ymmärtäminen voi olla tärkeää. Joskus voi käydä niin, että omistaja on järjestänyt asiat niin, ettei linnun kanssa tule ongelmia häkkiin laittamisessa (esimerkiksi häkin virikkeellistämisen ja rutiinien ansiosta), vaikkei asiaa olisikaan miettinyt, mutta tämä on kiinni tuurista. Ymmärtämällä linnun oppimista pystymme miettimään asiaa tarkemmin ja voimme pitää huolen, ettei näin tule käymään.

Muistilista "häkittämiseen"

  • Älä pidä häkkiin menemistä itsestäänselvyytenä, sillä ongelmat voivat ilmetä vasta kuukausien päästä. Ei-toivottujen käyttäytymismallien oppiminen voi olla hidasta mm. siksi, että häkkiin suhtaudutaan eri aikoihin eri tavalla.
  • Tarkkaile linnun eleitä, kuten asentoa, häkkiin laitettaessa: poispäin häkistä nojaava lintu ei haluaisi sinne, joten älä laita sitä väkisin häkkiin. Jatkossa nojaaminen voi muuttua perääntymiseksi kädellä ja siitä kädeltä poislennoksi.
  • Pidä huoli, että lintu viihtyy häkissä mahdollisimman hyvin. Kehitä riittävästi virikkeitä, päästä lintu mahdollisimman usein häkistä ulos, vaihda leluja jne.
  • Pyri saamaan tyypillinen päivittäinen häkkiin paluu rutiiniksi. Tarjoile esimerkiksi iltaruoka samaan aikaan joka ilta hieman ennen nukkumaanmenoa, jolloin linnulla ei ole enää suurta tarvetta päästä häkistä ulos, vaan se voi jäädä sinne nukkumaan.
  • Harjoittele häkkiin laittamista ajoittain, niin saat linnun sinne aina tarvittaessa.

Lue lisää:

Kommentit: